Pienennä fonttiaSuurenna fonttia Tulosta sivu   

Tapahtumat 2009

Ilmasotakoulun Kilta ry:n uuden puheenjohtaja Ilkka Nyyssösen esittely:

Hyvät kiltaveljet !

Olen Ilkka Nyyssönen IlmSk:n killan uusi puheenjohtaja killan toiminnan käynnistämisessä merkittävästi ansioituneen Pekka Toivosen jälkeen.
Olen syntynyt 6.2.1947 Helsingissä, mutta muuttanut jo kaksi vuotiaana Jyväskylään, jossa olen asunut koko ikäni vuoden varusmiespalveluaikaa lukuun ottamatta. Perheeseeni kuuluu vaimo, kolme aikuista lasta ja seitsemän lastenlasta. Pääsin ylioppilaaksi Jyväskylän Normaalilyseosta keväällä 1967. Suoritin saman tien varusmiespalvelukseni Kymen Jääkäripataljoonassa 1967-68. Kävin RUK:n kurssin 126 yleisarvosanalla hyvä. Tämän jälkeen ryhdyin opiskelemaan Jyväskylän yliopistossa pääaineenani yrityksen taloustiede. Valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi talvella 1972, jonka jälkeen olin muutaman vuoden työelämässä. Loppututkintoni taloustieteiden kandidaatin tutkinnon suoritin talvella 1977 ja hain saman tien maisterin arvon. Olen toiminut yrityselämän palveluksessa eri toimialoilla ja eri yrityksissä taloushallinnon ja markkinoinnin/myynnin johtotehtävissä sekä osakkaana tietotekniikka-alan yritys Liinoksen edeltäjässä Sähkö-Valinta Oy:ssä. Vuodesta 1994 olen ollut Tuhansien Järvien Uusyrityskeskus ry:n toimitusjohtajana yhdistyksen perustamisesta lähtien.
Lentolupakirjan moottorikoneille suoritin 1974. Minulla on tällä hetkellä ansiolentäjän lupakirja yksimoottorikoneille yö- ja vesilentokelpuutuksin. Kokonaislentokokemukseni on 1700 tuntia.
Olen toiminut aktiivisesti reserviupseeri- ja muussa vapaaehtoisessa maanpuolustustoiminnassa. Jyväskylän reserviupseerikerho ry:n hallituksen jäsenenä olin vuosina 1983-94, hallituksen varapuheenjohtaja 1988-89 ja puheenjohtaja 1990-94. Keski-Suomen reserviupseeripiirin hallituksessa toimin 1990-2000 ja piirin puheenjohtajana sekä Reserviupseeriliiton liittohallituksen jäsenenä 1997-2000. Liiton valtuuston jäsen Keski-Suomen piirin edustajana olin vuodet 2002-2007. Olen toiminut RUL:n edustajana vuodesta 2008 alkaen Maanpuolustuskoulutus ry:n ilmapuolustuspiirin ja Ilmavoimien komentajan yhteisen neuvottelukunnan jäsenenä. Kertausharjoitusvuorokausia ja muuta niihin rinnastettavia koulutusvuorokausia minulle on kertynyt 132. Sotilasarvoltani olen majuri.








Luonnetjärven varuskunta & Jyväskylän lentoasema 1939 - 2009

Arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnäollessa vietettiin Luonnetjärven varuskunnan ja Jyväskylän lentoaseman 70-juhlaa 9.10.2009 Keski-Suomen Ilmailumuseolla. Tilaisuudessa esittivät tervehdyksen Luonnetjärven varuskunnan päällikkö Eversti Harri Leppälaakso, Jyväskylän lentoaseman johtaja Esa Kainulainen ja Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson. Juhalapuheen tilaisuudessa piti Eversti evp. Martti Lehto.