Kuva 799. Tyhjä reikä.
Kk –torni otettiin pois. Purettiin ja on pöydällä. Pitää teipata huolellisesti. Maalausta varten, jotta lasit jäävät puhtaiksi. Onneksi oli ehjä ja tämän koneen kk –torni tallessa. Oli muukin torni, että valitsemaan olisi päässyt, mutta toinen ei ollut pitkänokan torni – tai tämän koneen. Ja sitten varma tieto oli myös kolmannesta aikanaan, joka olisi ollut hankittavissa. Blenheimin, mutta kumman nokan? Mutta pleksit olivat vielä yhdessä – ja vielä oikeassa, BL 200:sen omassa - tornissa kaikki ehjät! Joskus on tuuria! Muistan hyvin, että muistomerkissä oli ehjät ikkunat – kaikki. Jos rehellisiä ollaan näin neljänkymmenen vuoden takaa, niin alaluukun muuten sai auki! Ja pommiluukut. Siipien alla.
Kuva 800. Purettu canopy – vai mikä se olikaan, hienosti?
Kuvan tavalla kk-torni purkautui kahdeksi ”osaksi”. Tuon oikealla olevan varassa on pleksikupu, nostetaan vain paikoilleen, ja siinä istuu. Tornin juuressa, tuo jossa on peitetyt pleksit ja vähän tukevampaa tekoa, ovat ne rissat, joiden varassa torni kääntyi. Rissapyörät vastasivat runkoon ja päästiin kääntämään kk-tornia niiden ansiosta. Taisi olla torni, joka tarvittaessa ”pyöri” 360 astetta. Ammuttaessa oli kolme huomionarvoista seikkaa muistettava. Että ei a) ammu koneen omaan runkoon tai ”pyrstöön” - kävelemään voi joutua - eikä antenniin. Jos ampui eteenpäin, niin b) runkoa, siipiä, antenneita, c) moottoreita ja potkureita kannatti välttää särkemästä – ainakin, jos oli kaukana naapurimaan ilmatilassa. Pystyiköhän sillä muuten ampumaan 360 astetta, pitänee kysyä joltain ampujalta?
Kuva 801. Tornin laitaa.
Tuossa näkyvään reikään pitänee virittää jonkinlainen kk:n ”tuki”, jonka varassa kk sitten on? En ole tarkistanut rakennekuvasta mikä oikein oli noiden reikien tarkoitus? Saattoi olla myös, että ”kk –hissi” olisi ollut niissä jollain lailla kiinni? Kaiken kaikkiaan taisi olla niin, että koko torni oli alaslaskettavissa ja tarpeen mukaisesti ylösnostettavissa. Alhaalla kone kulki kovempaa varmasti, mutta kun tilanne niin vaati, taidettiin nostaa tornia istuinmekanismilla ylös ja kupukin nousi reilusti esiin – ja nopeus putosi. Mutta oli ampumavalmis. Ratkaisevasti joskus – ehkä? Mutta usein päästiin myös ”karkuun”.
Kuva 802. Tornin kuva.
Oikeassa olin viimeinkin! Löysin kuvan vanhoista ohjekirjakuvista ja tästähän näkyy selvästi tuon tornin rakenne ja miten se on ollut kiinni kuvussa, tai kupu siinä paremminkin! Tai jos oikeammin sanotaan, niin tornin ”juuri”. Ja lukitusnappulakin näkyy kuvassa – tornin sai vedettyä alas ja ylös tarpeen mukaan helposti – kuvan mukaan. Ja varmasti toimikin niin – helposti.
Tapasin miehen, joka on lentänyt Blenheimeillä aika monta tuntia. Yhteensä suunnilleen noin156 ja 50 minuuttia - tarkalleen. Ja tälläkin kaunokaisella 34 h 10 minuuttia. Noin 400 kertaa on startannut käyntiin BL:ien moottoreita. Ainakin. Ehkä enemmänkin muutaman kerran – jos oli samanlainen kuin autoni, tuo kone, autonikaan ei välttämättä lähde aina ensimmäisellä! Mitenkähän koneiden kanssa? Joutuiko jauhamaan ja paljonko? Tuskin! Miten teidän autot, lähteekö Erkasta?
Kuva 803. Bristol Blenheim BL 200 ja - Bristol Blenheim BL 200:sen lentäjä.
Kuva numeroltaan historiallinen. Mutta mutta! Huolimatta historiallisen tasalukukuvan tärkein asia varmasti kyseinen mies Blenheimin edessä. Hän on nimittäin lentänyt Blenheimeillä tuon 156 tuntia ja 50 minuuttia – ja tällä kyseisellä Bristol Blenheim BL 200:lla 34 tuntia ja 10 minuuttia. Kunnioitusta tunsin - 156 h ja 50 min ja tällä koneella 34 h ja 10 min! Otin heikossa valossa heikolla kameralla tämän kuvan 22.2 2008 klo 10.00, tarkalleen. Parempia kuvia paremmalla kameralla on tulossa – Blenheim –miehistä. Ai niin – muuten – tuo kuvassa oleva herrasmies Blenheimin edessä on Matti Elonheimo. Lentänyt moottorikoneilla yli 3500 tuntia. Ja Suomen Turusta.
Matti Elonheimon kertomaa. Lensin Blenheimeillä vuosina 1954 – 1958 . Hämeen lennostossa kunnostettiin 1. hallissa neljä konetta, Blenheimejä niistä lyhytnokkia, körttiläisiä kaksi, numeroiltaan BL - 106 ja BL – 173. Kunnostajatkin ovat tiedossa, yksi heistä Ensio. BL 199 ja BL – 200 pitkänokkaisistakin saivat myös omakseen hyvän kohtelun –kaksi sai lisätiimaa. Uuden elämän. Jokin aika sitten oli blokissa kuva kaksoisohjaimista. Niin, BL 106, toinen lyhytnokista, varustettiin noilla kuvan 747 kaksoisohjaimilla. Käytettiin siis BL –tyyppikoneena.
BL koneet olivat hyviä lentää. Suomeen 1930 -luvun lopulla tullessaan olivat Blenheimit nopeudessaankin yli venäläisten hävittäjien nopeuden. Pitkänokkaiset olivat parempia lentää kuin lyhytnokat. Ainakin vaakalennossa. Pitivät korkeuden lyhyitä paremmin. Oli stabiilimpi kone, joka vielä sopi ohjaajan käteen erittäin hyvin – ja etenkin kuvauksissa, missä piti säilyttää tarkka korkeus. Oikeastaan ainoa heikko ominaisuus Blenheimeillä oli moottorin kaasuttajan jäätymisherkkyys.
Kuljetuslentolaivueessa Hämeen Lennostossa oli tapana ainakin kerran kahdessa kuukaudessa pitää ohjaajille yhteinen palaveri, jossa käsiteltiin erilaisia lentämiseen liittyviä asioita. Puhetta oli taitolennosta, syöksykierteestä, mittarilennosta, koneen käyttäytymisestä erilaisissa yllättävissä tilanteissa, jäätymisvaaroista ja –tilanteista, yksimoottorilennosta jne.. Aiheita riitti. Usein oli mukana myös lennoston komentaja. Mukana silloin olevat olivat melkein kaikki miehiä, joilla oli sotakokemusta, sotapilotteja, joilla oli erilaisista tilanteista mielenkiintoisia moninaisia kokemuksia. Itse ja muut nuoremmat paikalla olleet pilotit ammensimme luonnollisesti kaiken saatavissa olevan tiedon.
Elävästi muistan silloisen majurin, kokeneen sotapilotin, Aimo Huhtalan puheenvuoron. Hän totesi, että sanokoot ohjekirjat mitä tahansa, jos se jokin ohjekirjan neuvo ei auta, niin tehkää juuri päinvastoin kuin ohjekirjassa, niin se saattaa pelastaa tilanteen. Tästä lausahduksesta, joka painui mieleni sopukoihin, oli minulle suuri apu 25.4.1957 – ja vielä tällä koneella, johon nyt nojaan, BL 200:lla!!!
Kuva 804. Ei pukin sarvet – vaan pukin tuet.
Tämmöisistä osista kasattiin siipipukki, tai ei vielä ole kasattu vaan kasataan. Rautaa ja lautaa tulee. Paksua lankkua noiden rautojen varaan. Kestävät varmasti Blenheimin siiven painon, melkein koko koneenkin painon. Niin järeät, mutta hyvät, ovat tuet.
Tällä viikolla tehtiin tai sahattiin lankut ja hitsattiin nuo tukiraudat. Ja näistä kaluista pitäisi tehdä pukit. Epäilijöitä oli, mutta veikkaan, että onnistuu. Sahattiin vannesahalla niitä puuosia, kolme metriä pitkiä oli ja 2x5 ” lankusta tehtiin. Sahuri kertoi, että hänenkin sukua oli ollut sodassa mukana ja valitettavasti jäivät sille retkelle, kuten moni muukin siihen aikaan. Mielellään auttoi sahaamisessa, etenkin kun kuuli mitä ja mihin - ja homma kävi kuin ammattimieheltä. Kova oli muuten uhri Suomen puolesta! Eikä ainoa.
Kuva 805. Lankkuja, joista tuli tuet.
Könöllään tuossa koivulankkupinon edessä. Saatiin sahattua vannesahalla lankku oikeaan muotoon ja siitä jäi sellainen kolme metrinen riuku. Kysyi huvikseen, kauaksi jaksaisit heittää tuon riu’un? Ainakin 20 metriä, kuului vastauksesi. Ja varmasti olisikin lentänyt! Mutta nyt on lankut sahatut ja raudat hitsatut ja leikatut ja viikonloppuna kasataan pukki. Toivottavasti olivat mitat kohdallaan. Ja toivottavasti myös tulee kestävä pukki. Kestävä oltava, koska siipi tulee siihen päälle! Ai niin, tuo sahuri olisi varmasti heittänyt sen riman paljon kauemmaksi. Miesten keihästäkin mainitsi heittäneensä aikanaan - sellaiset 92,70 m, sen jälkeen kun mainitsin oman ennätyskaareni, 32 m ja tasan. Monissa kisoissa mukana oli ollut, Jorma Kinnunen nimeltään. Tunnetteko tai tiedättekö miehen, uskon vahvasti, että keihäänheittäjä! No leikki sikseen, Kinnusen Jormahan auttaja oli. Ja ennätys 92,70 miesten keihäällä, kokeilla voi, kuka…! Taisi muuten omistaa lisänimen Äänekosken pikkujättiläinen.
