Kuva 767. Sama.
Tästäkin kulmasta aika erehdyttävän näköinen? Piipun suussakin on samanlainen ja kokoinen mutteri ja tuuletusreiät ovat kohdillaan. Nyt tosiaan pyssy ei kiillä vielä yhtään – tai hieman, mutta kai se rasvapintaisena tuo muuten matta ase on hieman kiiltävä? Öljytty ase nimittäin omannee oman öljykiiltonsa – ja sitä haetaan? Lopputulos näyttää sitten mihin päädyttiin. Se pyssystä - ainakin joku on valmis. Kohta alkaa olla aika, että moni muukin asia tai osa pääsee tai joutuu oikealle paikalleen. Ja kun kone on maalattu siipineen ja siivet vedetään kiinni minne kuuluvatkin, niin kone alkaa olla valmis? Mutta paljon on vielä edessä. Kohti se on siinä – aikaa mennään ja lähempänä ollaan päivä päivältä.
Kuva 768. Kohteena oleva malli, Bristol Blenheim vm. 1944.
Päivämäärät kuvan kalenterissa hieman vanhat, mutta hyvä paperille kalenteriksi tehty malli. Tällainen kai siitä pitäisi tulla? Pyrstön tunnuksesta en ole varma? Oliko Itärintamatunnus? Mutta Hannulla onneksi on tarkka tieto kuin koko maalauksestakin. Uskomattomalta tuntuu jo vähän nyt, kohta ei voine kuin todeta, että – siinäkö se sitten oli? Toivottavasti kesällä (tulevana) kone saa lopulliset osat kiinni itseensä ja maalit pintaansa. Ja tulee myös komia – pohjanmaalaisittain.
Muistan, kuten moni muukin Tikkakosken kasvatti, millainen tämä kone oli siellä esikunnan mäellä? Poikkeuksellinen leikkipaikka paikkakunnan nuorille etupäässä pojille ja mielenkiintoinenkin vielä. Maalauksista tuolta ajalta muistuu mieleen vain se, että pohja oli sinertävä ja muualta vihertävä. Ainakin kahta vihreää oli – tummaa ja vähän vaaleampaa. Ja toinen hauska muisto on, kun kesken lentotehtävän piti vähän niin kuin väistää tai jarruttaa, koska edessä olevaa tietä pitkin ajoi autoja silloin tällöin. Mutta kuvan 767 värit ilmestynevät suunnilleen noin koneen pintaan – nyt keväämmällä.
Kuva 769. ”Tyyppikilvet” - osien.
Laskautumislaippojen kuvat taas esillä. Koneen pieni kansainvälisyys osittain paljastuu mm. näistä kuvan 767 kilvistä. Toinenhan on made in ja toinen made in. Jos saatte suurennettua kuvassa olevat näkyvät tekstit, toinen entisestä Jugoslaviasta ja toinen Britanniasta. Mutta samassa lentävässä koneessa ovat olleet sovussa kiinni puolillaan jo sota-aikana. Ja sen jälkeen. Ja vasen laita ainakin on valmistunut vuonna 1943 – noista laipoista, kuvan mukaan.
Kuva 770. Nokka kohden aurinkoa.
Kone on saanut olla nyt rauhassa muutaman ajan. ”Talviseisokki” ei ole vaikuttanut mitään tähän helmeen. Pinnat hyvässä kunnossa, osittain kuin uusia, joissain kohden näkyy käytön jälkiä, mutta ei uskoisi, että kone on niinkin vanha - ja mitä kaikkea koneelle onkaan tapahtunut ja mitä kaikkea on nähnyt kuluneiden vuosikymmenten aikana? Jos kertoa voisi, mutta kun ei? Pinnat ovat valmiit maalille pesun ja karhuntassutuksen jälkeen. Voiko lauantai –aamun paremmin aloittaa? Blenheim, auringon paiste ja kahvikuppi karjanpiirakalla? Lämpimämpääkin vihdoin on.
Mutta jotta ei menisi kokonaan haaveiluksi ja mielikuvien luomiseksi ja niiden taltioimiseksi, niin töitäkin tehtiin lumen luonnin lisäksi hieman. Pyöriteltiin, ihmeteltiin, suunniteltiin ja mitattiin. Aluksi siipiä tai paremminkin tulevia siipipukkeja, joilla siivet saadaan toivottavasti kiinni koneeseen kun aika on.
Kuva 771. Pukki hangessa.
Kuvan ”hökötystä” suunniteltiin käytettävän. Aivan varmaa ei ole, mutta oletamme tässä vaiheessa niin. Ennen kuin voidaan käyttää tuota ”ulkosiipien” kiinnittämiseen, pitää hieman rakennella puusta lisätellinkejä tappien terävyyden vuoksi. Menisivät varmasti nuo ”tapit” läpi Blenheimin siipialumiinien – ja siipienkin, jos ei osuisi kaarien kohdalle tukipisteet, nostettaessa tai tuettaessa siipeä alta. Jotkut tuet siivet tarvitsevat kuitenkin nostettaessa. Painavat ehkä kaksi – kolmesataa kiloa per siipi. ja säädettävät ovat nuo pukin jalat, ylös - alas. Tai ”tapit”. Siipi siis tullee tuon pukin päälle oikeaan korkeuteensa.
Siivem takapää tai laita taisi olla koneen pyörillään seisoessaan noin 130 senttiä maasta. Etupää paljon korkeammalla, koska runko BL:ssä on taaksepäin kallellaan kannuspyörän vuoksi. Vaaterissa kone ei maassa ollessaan ole. Ilmavirta oikeisee sitten koneen. Paljonko tuulta tarvittaisiin nokan suunnasta, riittäisiköhän 100 km tunnissa tuulen nopeudeksi maassa, jotta takapyörä ja takapää nousisivat vaateriin?
Siipi 772. Kuva. - ei kun toisinpäin!
En korjannut, sokea joskus on omille kirjoituksilleen – kuten Puhakka ja Pekurikin. Suunnilleen tähän asentoon pukin päälle tulee siipi kiinnityksen vuoksi. Tosin ”kärki” ylöspäin. Mutta hyvät ovat olleet nuo ”museon” tekemät pukit ja säilytyksenkin vuoksi. Takana toinen siipi vielä pystyasennossa. Tämäkin oli, mutta käänneltiin mittauksen ja mallauksen vuoksi vaateriin. Oikeaan asentoonsa. Toivottavasti ei taivu? Kuulin joskus jossain, että jollain apumekaanikolla jossain oli tehtävänään ollut aina potkaista päivystyskoneen lähtiessä kakkosnelostolpat kumoon siipitankkien alta. Koneen odottaessa käskyä taivaalle töihin olivat siipitankit täynnä, olisivat pitkän päivystysvuoron aikana siivet antaneet periksi – siksi tolpat ja ennen lähtöä tehtävänä oli potkaista nurin kakkosneloset. Kaataa mehtää ennen starttia? Mitenkähän on Hornetti -aikakaudella, mitähän siinä pitää potkaista ennen starttia? Kaikkeahan emme tiedä! Pitänee selvittää?
