Kuva 867. Teline.
Koneen kaikki sotkeutuvat tai maalaantuvat osat, joita ei ole tarkoitus maalata, on suojattu. Laitoin eilen illalla myöhään kollegalle tekstiviestin, koska huolestutti, että siellä koneen rungossa on pieniä reikiä ja mittaritaulu on myös suojaamatta. Reiät pitää peittää maalausta varten. Niin on mielessä kone, tuli iltatorkkujen aikaan ahaa idea mieleen. Pitää muistuttaa! Mutta olisi Kari kyllä itsekin muistanut varmasti. Ja tänään käydessäni koneella, olivat kaikki paikat peitetyt joko teipillä tai paperilla. Olisivat olleet ilman muistutustanikin, mutta tulipahan tehtyä. Itselläni rauhallinen mieli - tiedätte tunteen? Kun jokin rupeaa vaivaamaan…!?
Kuva 868. ”tiivisteet”
Taitavat tulla nämä kalut sinne kk –tornin juureen. Jotain luikulaakereita – aikansa olivat? Kaikki tallessa ja ruuvitkin – tai kiinnittimet. Näkyvät kuvassa 868 ruuvit teipattuina paikoilleen. Noissa päissä ovat. Noita ”aikansa liukulaakereita” on neljä kappaletta, yksi joka neljänneskierrokselle. Tulenee torni pyörimään helpommin kuin nyt, ja vaikka se konekiväärireplika on kiinni. Painaa replika kuin oikea ase. Tehty paksusta raudasta – kuten oikeakin. Muuten ne kk –kiinnikkeet ovat vielä tekemättä. Tai ainakin tulematta, jos ovat jo työn alla museolla. Tai saattavat olla valmiinakin – en ole muistanut kysyä ja ei ainakaan ole näkynyt täällä koneen luona.
Kuva 869. Bristol Blenheimin kylki vasemmalta.
Taitanee olla viimeisimmistä kuvista tästä kaunokaisesta? Tässä asussa! Tarkoitan puhtaalla alumiinipellillä olevasta koneesta. Ainakin blokissa. Pääsen sunnuntaina vasta seuraavan kerran koneelle käymään – äitien päivänä. Perustyöt pitää tehdä. Loppuviikon aika kortilla, mutta onneksi kollegoilla on mahdollisuus olla. Mihin kiire? Ei oikeastaan mihinkään, mutta on sovittu, että kone olisi tietyssä aikataulussa valmis, nyt keväällä tai kesällä, tiedä häntä? Kerroin, että aikataulua ei ole, mutta sen verran täytynee joustaa, että nyt on. Ei pakollinen, mutta on kuitenkin asetettu. Täytekakku on tilattu ja keskenämme juomme täytekakkukahvit täällä. Blenheimille ja kuluneelle ajalle. Välillä raskastakin on ollut, mutta onpahan sitten kiikkustuolissa muistelemista tästä projektista.
Kuva 870. Alumiinipellin – irrotus käynnissä.
Maalauksen ja siipien kiinnityksen ajaksi irrotettiin nuo kyseiset pellit molemmilta puolin konetta. Moottoreiden kyljistä. Siivet tulenevat menemään helpommin kiinni, kun on vähän tilaa enemmän noissa kohdin. Toinen oli jo irti – pelti toiselta puolen. Seuraavana vasemman puolen moottorin takaosan suojaus ja laskutelinekuilun myös. Ruuvit piti laitta takaisin reikiinsä paikoilleen maalauksen ajaksi, jotta reiät pysyvät avonaisina. Selviää pelkällä ruuvaamisella, muutoin joudutaan puhdistamaan kierteet noista kohdin – taas kerran.
Kuva 871. Teline kokonaisuudessaan…
… ilman suojapeltiä. Tästäkin kohden viimeinen maaliton kuva, ehkä? Ei tule enää kuin vasta ehkä sitten 50 vuoden päästä seuraava maaliton kuva. Millähän poistavat silloin maalin? Nitromorsea ajatellen taisi olla viimeiset ajat käsillä? Kuulin, että ei saisi enää kaupasta ostaa? Pitänee paikkansa? Tosin ei tarvita enää, jäljellä noin kilon verran yhden purkin pohjalla – ja tarpeeseen! Vielä on maalia ja mitä tarkemmin katsoo, vieläkin löytyy jostain. Ruuvien kannoista syvältä tai alumiinipeltien liitosten kohdilta pieniä jäämiä. Kohta on aika, että sovitaan yhdessä koneen olevan puhdas. Niin puhdas, että happosuojapohjamaalia ja pohjamaalia pääsee käyttämään. Ja päälle se Itärintama -maalaus.
Kuva 872. Blenheim – sama kone…
… seisoi 1950 -luvun puolivälissä kiitoradalla. Ankaran sodan torjuntavoitosta oli kulunut vain vaivainen vuosikymmen. Lentävä henkilökunta ja koko siihen aikaiset lennostot tai lentorykmentit potivat valvontakomission käskystä ja määräyksistä johtuen kovaa kalustopulaa. Toiminta oli näin ollen kovin ontuvaa. Ei niin täysipainoista kuin nuoremmat lentoupseerit, me olisimme halunneet. Olihan ollut sodan jälkeen täydellinen lentokieltokin. Onneksi saimme nyt lentää – edes jonkin verran.
BL seisoi kiitoradan päässä, tai silloin mikä oli kiitorata? Kentän laidalla nokka vastatuuleen paremminkin. Tavaraa ja henkilöitä piti vietämän Rovaniemelle talvisotaharjoituksiin. Koneet lastattiin niin täyteen kuin mahdollista – ja loput vielä mukaan, vaikka tilaa ei olisi ollut! Siihen aikaa ei ollut muita koneita – koko lennostolla, vain muutama kunnossa oleva BL kone! Niitä käytettiin nopeisiin siirtoihin leireille mennessä jne. Ja painolaskelmat? Kuormaa paljon. Vähän koneita, vähän polttoainetta, vähän…! Siispä…!
Ollessani juuri koekäyttämässä silloisen ”kiitotien” päässä moottoreita ennen starttia, huusi koneen takaosasta eräs kuljetettava matkustaja otettuaan rohkaisua tulevaa lentokokemusta varten, että: ”Hei ohjaaja siellä edessä! Katsohan tännepäin, otetaan kuva ENNEN KUOLEMAA!”
Olin toki koekäyttänyt moottorit normaalisti ja huolellisesti ja kaikki pelasi kuten pitikin! Mutta mutta! Työntäessäni kaasun auki, irrotin jarrut ja kiihdytettyäni koneen edessä olevaa pohjoisen puolen rinnettä kohden tietäen, että kone on maksimilastissaan – tai ehkä ylikin, oli siinä tilanteessa kuulo ja kaikki muut aistit pikkuisen herkkinä! Syystä vielä, että tuo matkustaja oli ottanut sen ihmeen nimisen valokuvan – vieläpä itsestäni! Tarkkailin moottoreiden valvontamittareita ja lähestyvää mäkeä sekä koneen ilmanopeutta – miten käy? Riittääkö nopeus, riittääkö ”rata”?
Kaikki sujui kuitenkin onneksemme hyvin. Takaosasta kuulunut huuto ja kuvaus juuri ennen starttia oli ollut niin tavallisuudesta poikkeavaa, että suorastaan puistatti! Olinhan kokenut hieman aiemmin moottoreiden sammumisenkin! Vaikka kaikki näytti silloinkin olevan OK. Mittareiden ja takapuolituntuman mukaisesti. Rovaniemi tuli aikanaan vastaan ja laskeuduimme Rovaniemen kentälle tunnin ja kolmen vartin lennon jälkeen. Onneksi siitä tuli rutiinilento, ilman ongelmia! Rullauksen jälkeen koneen parkkeerattuani ja moottorit sammutettuani paikalla ollut henkilö toivotti tervetulleeksi: ”Tervetuloa Rovaniemelle, Matti ja muut”.
Nyt eletään kriittisiä aikoja – lyhyessä ajassa saattaa tapahtua paljonkin! Maalauksen vuoksi. Kerron sitten ehkä siitä prosessista jotain, kun on kerrottavaa. Kuun puolivälissä pitäisi ehkä olla eri kone – ainakin väritykseltään – ja nyt eletään 8:tta toukokuuta! Tai sitten ei. Palataan ja jännittäviin tunnelmiin. Ja. Meitä kaikkia ja itseänikin jännittää varmasti yhtä paljon! Tämän eteen on tehty töitä! Nyt on aika lähellä se toteamus, menossa olevien jääkiekon MM –kisojen kommentaattorin kuuluisa lausahdus!!
Ja lisäksi palataan – ehkä pian…!
