Mustaa ja kiiltävää Osa.2
17.6.2008 9:33:31 - Pertti Juutilainen

Kuva 1004. Reikäisten levyjen asennus,

Nuo levyt, kaksi per paikkansa, tukevat kiinnitettyä siipeä osaltaan. Siipien kiinnike näkyy kuvassa ylhäällä ja toinen on käsien takan ala laidassa. Siihen väliin tulee kuvan kiinnikkeet – etummaisiin ja takimmaisiin kiinnityskohtiin. Siiven tyvessä on pystyssä oleva ”vastakappale, ja fiksoidaan siipien kiinnittämisen jälkeen yhteen tässä tapauksessa noin 14 - 18 ruuvi-mutteri yhdistelmällä. Nuo kuvan levyt tulevat vastakkain ja välin jää noin sentin rako pystyasentoon. Siihen rakoon sovitetaan siivessä oleva vastakappale. Siivet ovat kiinni niillä neljällä ”pääkiinnittimellä”, joiden kuvia on ollut kirjoituksissa aiemmin. Ja näkyvät hyvin seuraavassakin.


Kuva 1005. Paikoillaan olevat.

Ja tältä näyttävät edellisen kuvan 1004 tukikiinnikkeet paikoillaan olevina. Odottaa tämä kohta siipeä – valmiina kiinnitykseen. Siipien kiinnitys on kaikkia meitä jännittävä tapahtuma. Apua saadaan onneksi täältä lähiympäristöstä. Tullee auttavia käsiä, varmistamaan, että ei pääse tapahtumaan vahinkoa. Vahingossa. Trukki tullee myös. Nostopiikit laitetaan varmistukseksi siiven alle, jos siipipukin kanssa tulee ongelmia. Uskon kuitenkin, että hyvin tulee menemään.


Kuva 1006. Navan napa.

Tähän kohtaan mm. tarvittiin sitä mustaa. Spinnereiden keskiosat olivat maalatut mustiksi ja kiiltävällä maalilla. Kuin myös nyt. Reunoille jäi vaaleita rantuja, jotka pitää ”piilottaa”. Näkyvät muutoin niin selvästi mustan keskeltä. Ja omakuva mukana.


Kuva 1007. Tuki.

Sinne takarunkoon konekivääritornin (jota ei ole!) yläosaan tehtiin kuvan mukainen ”panta”. Konekiväärin se pitkä jalka, jonka yläosaan kk tulee, menee tuon kuvan pannan kautta BL:n lattialle. Siellä oli vastakappale, sopiva putken päähän. Tornia puuttuu eikä taideta saada hankittua. Kohta voisi olla sitten se tornin tekeminen tai hankkiminen kokonaisuudessaan museon projekti. Heillä on sitten paremmin aikaa ja mahdollisuuksia hankkia mm. se. Ainakin siellä Englannissa oli yksi nettikuvien perusteella. Saa nähdä, tuleeko joskus koneeseen? Mutta tämäkin ajaa asiansa. Kk tulee oikealle paikalle näytille ja liikkuu samalla lailla kuin torninkin kanssa. Istumapaikka vain puuttuu taka-ampujalta. Mutta ei taida olla sellaista työpestiä ja tarvetta nyt näinä päivinä - onneksi ei!


Kuva 1008. Martti ja se kk:n kiinnitysjalka käsittelyssä.

Monta kertaa maalasi jalan. Kk tulee edelleen tuonne yläosaan kiinni ja pitkä putki menee sitten läpi edellisen kuvan 1007 pannan ja lattiaan asti. Tuo kaari tuossa kiinnitysjalassa tehtiin, laitettiin ”umpeen”. Siinä oli kaksi taivutettua putkea tai tankoa vierekkäin - ja välissä aivan pieni rako. Rako ummistettiin ja maalattiin päälle. Alkuperäisessä ei ole sitä rakoa ja nyt ei tässäkään. Tämäkin tarkkaa työtä, jos ”ilmettä” tulkitsen oikein.


Kuva 1009. Kiinnike.

Yhtä puuttuu, jotta päästään eteenpäin. Tähän vaivaan auttoi vain vierailu museon varastossa. Onneksi siellä takana on lähes kaikki käytöstä poistetut ”rojut” hyvässä järjestyksessä. Jotta saadaan taas käyttöön pitkänkin säilytysajan jälkeen. Tämäkin ”esine” on ollut hyllyssä ehkä aika kauan, mutta pääsi omalle paikalleen taas täyttämään ja näyttämään ominta olemustaan. Veikko löysi, taisi tietää missä ovat, kun käveli suoraan hyllylle ja veti suoraan oikean säilytyslaatikon auki? Tuntevat paikat ja tavarat? Kiinnikehän se on. Sopii kuin nenä päähän pakoputken kiinnittämiseen. Paremminkin ei kiinnittämiseen vaan paikallaan pysymisen varmistamiseen. Etteivät putoa kesken paljastustilaisuutta!


Kuva 1010. Putket.

Näitä neljä kappaletta pitää saada paikoilleen. Taas kerran löysätä moottorien suojapellit. Moneskohan kerta on? Ja uskallan väittää, että ei vielä viimeinen tässä projektissa. Kunhan siipiä asennellaan…! Ensi viikolla juuri juhannuksen jälkeen. Sitten alkaa grände finale. Hyviksi sai kollega nämä putket. Aika ”huonossa” kunnossa olivat kun käsittely alkoi. Ehjät, mutta ajan patinaa oli keräytynyt pinnoille melko paljon. Nyt ei juuri merkkiäkään, ylimääräisistä. Kyllä edelleen näkee, että käytetyt ovat ja vanhat, mutta niinhän pitääkin näkyä?


Kuva 1011. Paikoillaan oleva.

Ja tältä näyttää muutaman minuutin päästä. Meni siihen kyllä hieman enemmän aikaa ja punnertamista ja paukutteluakin piti hieman tehdä, mutta paikoillaan ovat, kaikki neljä. Varmistuskiinnitys on tuo takaosassa hieman näkyvän pannan kohdalla. Kuvassa putken takana. Puolessa välissä ulospäin töröttävää putkea näkyy heikosti panta, jolla on kiinni pakoputki koneessa.


Kuva 1012. Nimensä veroinen luukku…

… ollut koko projekti. Töitä on ollut. Tämä sama teksti kuuluisi Hornet – huoltoteltan pieneen oviaukkoon mielestäni, vetoketju –sellaiseen – työluukku. Sitä se on ollut, ja kohta loppuu. Meidän osalta. Kiitoksen näin blokin välityksellä tämän projektin työkavereille – kaikille. Tukijoille ja myötäeläjille. Myöhemmin en ja emme muista kiittää. Ja kiitokset myös kaikille taustatukijoille, jotka omalta osaltaan kannustaneet ja pönkittäneet tämän työn eteenpäin menoa.

Työluukku – osuva nimi! Viitseliäisyyttä on ollut – ja vapaaehtoisesti omalla ajalla. Tekemisessä - ja kirjoittamisessa. Paremmin olisi voinut tehdä ainakin kirjoittamisen. Maallikkoja ollaan ja maallikoille tarkoitettu – ainakin kirjoitukset. Koettakaa kestää – vielä hetki, kohta loppuu – ja kone valmistuu, teille kaikille, etenkin tuon ajan ihmisille, ja käyttäjille! Palataan, kerta tai kaksi…!



Takaisin etusivulle


Vanhat kirjoitukset
28.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus 2

11.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus

27.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeistä viedään – nyt alkaa loma - tämän jälkeen!

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 1

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 2

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.1

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.2

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.1

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.2

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.1

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.2

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa1.

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa2.

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.1

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.2

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa1.

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa1.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa3.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa1.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa2.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa3.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 1.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 2.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 3.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 1.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 2.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 1.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 2.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 4.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa1.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa2.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 1.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 2.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 1.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 2.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 1.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 1.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 3.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 1.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 2.

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu osa 1

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu part 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 1

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 3

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 4

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 1.

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 2.

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa1

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa 2

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan osa 3

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 1.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 2.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 3.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 4.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa1.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa2.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 1.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 2.

18.12.2007 - Pertti Juutilainen
Hyvät jouluntoivotukset Blenheimin siiveltä

5.12.2007 - Pertti Juutilainen
Itsenäisyyspäivänä kahvit Blenheimin luona

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 1.

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 2.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä Osa 1.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä osa 2.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 1.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 2.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 1.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 2.

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 1

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 2

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 1.

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 2.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 1.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 2.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 1.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 2.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 1.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 2.

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 1

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 2

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa 1

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa2

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 1.

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 2.

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa1

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa2

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa1.

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa2.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 1.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 2.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa1.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa2.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa1.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa2.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa1.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa2.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa1.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa2.

3.8.2007 - Pertti Juutilainen
Juttu numero 16

27.7.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä mennyt on – syksy saapuu

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 1)

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 2)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole ihan vielä valmis! (osa 1)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole vielä ihan valmis! (osa 2)

17.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 1)

9.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 2)

26.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

21.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

19.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

15.6.2007 - Pertti Juutilainen
Työt jatkuvat

8.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 1)

7.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 2)

4.6.2007 - Pertti Juutilainen
Välitilinpäätös – maalinpoisto valmis!

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa1)

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa2)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 1)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 2)

21.5.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim kaartaa Tikkakosken sinisellä taivaalla

18.5.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project