Viimeinen voitelu Osa.2
19.6.2008 10:19:58 - Pertti Juutilainen

Kuvasta 1019 puuttuu vielä se konekivääritornin kupu, joka odottaa koneen vieressä lattialla paikoilleen asentamista. Lähdin pois työpisteestä illan suussa ja Kari jäi vielä hankaamaan kuvun pleksejä ja kiillottamaan kupua muutenkin. Huomenna, jos tarvis on, maalaavat vielä sitä vähän, jos korjattavaa on, ja sitten kupu paikoilleen ja kone muistuttaa - pahkeinen vieköön - yhä enemmän BL 200:sta!



Kuva 1020. Ampumavalmis pyssy.

Tosin ilman lipasta ja panoksia, mutta oikealla paikallaan toisesta kulmasta. Kulmasta, josta radisti/konekivääriampuja tähtäili vastustajaa tai vastustajia. Taisi olla enemmän niitä kuin omia taivaalla – ja muutenkin. Mutta mennyt on mennyttä - ja toivottavasti tuo aika ei koskaan palaa. Jos tuohon kohtaan vielä ammukset saisi lippaissaan, niin erehdyttävästi…?


Kuva 1021. Kupu maassa.

Ja kiiltävänä, puhdistettuna. Vielä maalaukset tarkistavat, ilmeisesti huomenna aikaisin – ja sitten oikealle paikalleen. Muuttaa taas koneen ulkonäköä. Ensin oli takapyörä, sellainen jossa pysyi ilma, asento muuttui. Sitten paljon muita muutoksia ja edellinen iso asia oli pakoputket. Kun kupu saadaan paikoilleen, muuttuu taas – parempaan suuntaan. Muistuttaa jo lähes BL 200:sta.

Muuten, silloin kun kone oli muistomerkkinä esikunnan mäellä päävartion vieressä, ei se ollut yhtä hieno! Muista hyvin sen siellä nuorien lento-oppilaiden ensimmäisenä oikeana lentokoneena. Oma lentämis –ura jäi valitettavasti siihen, mutta onpahan tullut tehtyä paljon muuta. Jäi se monen muunkin Tikkakosken pojan lentäjäura myös siihen. Silloisista kavereistani kaikki ovat löytäneet oman uransa, kuka missäkin.

Monessa ollaan mukana kaikki sen aikaiset BL 200:sen miehistöt – tänäkin päivänä, mitä tiedän. Meitä oli monta, enemmän kuin yksi miehistö, reilusti. Kai se oli sitä pula-aikaa silloin? Koneiden vähäisestä määrästäkin saattoi päätellä niin? Vain yksi kone käytettävänämme, monella miehistöllä! Hyvin selvittiin – kaikki – yhteistyöllä. Vuoron perää lennettiin – eri miehistöillä. Puolustettiin esikunnanmäkeä, vain vartiomiehet häiritsivät tehtävien suorittamista. Onneksi omat tappiot olivat minimaaliset – ei yhtään – koko aikana!


Kuva 1022. Rungosta vaijereita.

Edelleen laskettiin ehkä vähän leikkiä, että tehdään ohjauspinnat liikkuviksi, sauvasta ja polkimista. Ei taida kuitenkaan aika antaa periksi? Tosin esittelyjen ja paljastusten jälkeen taitaa olla aika rajattomammin aikaa museolla. Mutta jotain pintoja saisi kyllä helpostikin liikkuviksi ohjaamosta, kuten oikeassa koneessakin. Kuvassa 1022 näkyy ”rissapyörä” ja vaijereita erinäinen määrä – ja ehjiltähän ja toimivilta nuo kaikki näyttävät? Miksei joskus voisi tehdäkin? Loma alkaa BL:n jälkeen. Ehkä vähän aikaa voisi suoraan sanoen huilata? Kai on sen aika? Töistäkin on loma.


Kuva 1023. Luukku alhaalta.

Tämä ”takamiehen”, radisti/kk-ampujan sisään/ulosmenoluukkukin näyttää erilaiselta, kun on uudet pleksit ja muovikalvot on poistettu. Tuli muuten mieleen poistaessani takarungosta niitä pleksien suojamuoveja tänään, että mihin käytettiin oikealla kyljessä siellä aivan takana olevaa soikean muotoista ikkunaa? Siellä ei kukaan voinut olla. Rojua oli niin paljon edessä siellä rungossa, että sinne pääsy oli kai aika mahdotonta? Huomasin tänään, kun itse konttasin ja ryömin sinne taakse poistamaan niitä pleksien suojamuoveja. Pidempi olen kuin sen ajan miehet, jotka lensivät tälläkin koneella, mutta kun siellä oli niin paljon tavaraa. Ei varmasti mahtuneet liikkumaan siellä? Oliko ikkuna sisään kurkistamista varten? Tarkastettiinko ohjausvaijereita ja rissapyöriä ikkunasta? Vai oliko vain valonsäteiden saamiseksi sinne takarunkoon tarkastusta helpottamaan? Vai miksi, en keksinyt. Karin kanssa mietittiin, ja ei tainnut hänkään keksiä ratkaisua. Vaikka muuten tietää muuten aika paljon koneista ja yleensä ilmailusta. Toisin kuin itse.


Kuva 1024. Ikkuna.

Etuikkunaa sieltä oikealta edestä alhaalta ei vaihdettu. Tehty, teetetetty uutta pleksiä. Kiillotuksen ja ensin puhdistuksen uhriksi joutui. Ja se riitti hyvin. Ikkunasta tuli uuden veroinen. Kuvassa vielä suojateippien alla reunat. Teippien poisto aiheutti sen, että reunaa jouduttiin hieman paikkamaalaamaan. Onneksi on samoja maaleja, millä koko konekin maalattiin. Ja on niin paljon tallessa niitä maaleja, että voitaisiin tehdä paljon enemmän ”maalivikoja” koneeseen kuin on tehty. Muutama paikka on korjattu - hyvin, hyvin vähän. Kuva on otettu vielä kiillottamattomasta pleksistä, kuten huomaatte. Pinta parani tästä vielä paljon.

Hyvä juhannusta kaikille teille! Nauttikaa keskikesän juhlasta. Maanantaina juhannuksen jälkeen koittaa arki. Arki siksi. että silloin alkaa viimeinen taisto. Siiville pitänee tehdä jotain? Nyt se on lähempänä kuin koskaan! Jännittää! Siipien kiinnitys ja muutenkin! Miltä näyttää sitten – VALMIS KONE? Palataan. Ja vielä se viimeinen kirjoitus – sitten tullee rauha – en häiriköi enää! Kirjoittamalla.



Takaisin etusivulle


Vanhat kirjoitukset
28.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus 2

11.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus

27.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeistä viedään – nyt alkaa loma - tämän jälkeen!

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 1

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 2

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.1

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.2

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.1

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.2

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.1

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.2

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa1.

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa2.

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.1

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.2

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa1.

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa1.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa3.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa1.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa2.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa3.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 1.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 2.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 3.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 1.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 2.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 1.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 2.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 4.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa1.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa2.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 1.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 2.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 1.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 2.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 1.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 1.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 3.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 1.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 2.

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu osa 1

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu part 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 1

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 3

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 4

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 1.

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 2.

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa1

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa 2

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan osa 3

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 1.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 2.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 3.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 4.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa1.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa2.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 1.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 2.

18.12.2007 - Pertti Juutilainen
Hyvät jouluntoivotukset Blenheimin siiveltä

5.12.2007 - Pertti Juutilainen
Itsenäisyyspäivänä kahvit Blenheimin luona

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 1.

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 2.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä Osa 1.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä osa 2.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 1.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 2.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 1.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 2.

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 1

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 2

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 1.

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 2.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 1.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 2.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 1.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 2.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 1.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 2.

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 1

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 2

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa 1

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa2

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 1.

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 2.

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa1

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa2

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa1.

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa2.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 1.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 2.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa1.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa2.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa1.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa2.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa1.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa2.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa1.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa2.

3.8.2007 - Pertti Juutilainen
Juttu numero 16

27.7.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä mennyt on – syksy saapuu

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 1)

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 2)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole ihan vielä valmis! (osa 1)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole vielä ihan valmis! (osa 2)

17.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 1)

9.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 2)

26.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

21.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

19.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

15.6.2007 - Pertti Juutilainen
Työt jatkuvat

8.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 1)

7.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 2)

4.6.2007 - Pertti Juutilainen
Välitilinpäätös – maalinpoisto valmis!

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa1)

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa2)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 1)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 2)

21.5.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim kaartaa Tikkakosken sinisellä taivaalla

18.5.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project