Loppukirjoitus 2
28.7.2008 - Pertti Juutilainen

Löysin kuvia nokasta, melkein samoilta sijoilta otettuna vähän yli vuoden ajalta. Niistä ilmenee jollain tapaa koneen kehittyminen. Siihen kuntoon yhdestä kulmasta kuvattuna, missä nyt on. Kävin itse katsomassa konetta lauantaina, ja täytyy todeta, että paljon tuli muistoja mieleen yksityiskohtia tarkastellessa. Ja siisti oli kone. Lauantailla tarkoitan juuri jälkeen museolle siirtämistä.

Moottoripellit ja ne siipien liitoskohdan soirot eivät vielä silloin olleet kiinni, mutta varmasti ensi viikon alussa kiinnittyvät? Meillä oli juuri toisenlainen työtahti. Viikonloppuina tapahtui enemmän kuin arkipäivinä koko talven ajan. Nyt loppukeväällä alkoi sutina koneella myös arkisin. Kaikki olimme omissa töissä yli talven omissa työpaikoissamme, ja siksi työ keskittyi harvoihin iltoihin ja viikonloppuihin. Mutta valmista tuli. Viikonloput ja joskus illatkin oltiin ahkeria – syksystä kevääseen. Viime kesä meni kesälomien hyödyntämiseksi ja tämä kevät samoin. Mutta kone valmistui.




Kuva 1062. 7.5.2007, BL 200.


Blenheim näki pitkän piilossa oloajan jälkeen auringonvalon 7.5.2007 ja matka pesulle alkoi. Ilmat pysyivät omissa renkaissa, mikä helpotti konevanhuksen rungon siirtelyä huomattavasti. Sinne lentävien koneiden pesupaikalle kävi käsky Blenheimille kuin mukana olleilla miehilläkin – vain Blenheim pestiin. Pölyt pois ja sitten heti pölyjen pesun jälkeen Nitro Morse –käsittely. Kovaa oli aine, maalit saivat kyytiä – ja iho, kun jonnekin sattui hipaisemaan. Poltti myös hyvin kankaiden läpi, kun istahti Nitro Morse –alueen päälle, vahingossa. Muutaman sekunnin päästä tiesi aivan 100 varmasti, mikä kohta esim. takapuolesta oli osunut!” Vettä silmiin pukkasi – ja hikeä. Itse kullakin, vuoroajoin.




Kuva 1063. 22.5.2007


Kone luovuttanut jo kaikki maalinsa tältä puolen, mutta toisella löytyy vielä. Seuraava isompi työrupeama näyttäisi olleen pleksien poisto, tai irrotus. Samanaikaisesti joutuivat kidukset kasaamisen kohteeksi. Kesäkuun alkupäivinä suurimmat teot olivat kiduskaaret ja ikkunoiden poisto – ehjinä! Malliksi Oy Lentokonefirma Ab:lle. Koko ajan raaputeltiin koneen alumiiniosista maalia samanaikaisesti ja muutenkin naputeltiin konetta sieltä täältä. Nitro Morsella ja tinnerillä pinnat tosin ilman väkivaltaa – ja kunnolla tehty maalinpoisto ja muukin työ kannatti. Maalaritkin, ammatti -sellaiset, antoivat tunnustuksen hyvin tehdylle pohjatyölle. Ja ehkä säilyy konekin parempana tuleville sukupolville ihmeteltäväksi.




Kuva 1064. 21.6.2007


Blenheim näyttää juuri tehtaalta tulleelta? Kuin liukuhihnalla? Seuraavana kiinnitysvaiheena on … Tuo meidän hihna vain oli melko lyhyt. Kuinkahan kauan kesti aikoinaan Blenheimin valmistuminen ”liukuhihnalta”? Kai jotain liukuhihnaa kuitenkin hyödynsivät? Joitain kuvia olen nähnyt Hannu Valtosen Mersu –kirjoissa. Sielläkin pitkiä valmistussarjoja tehtaalta olevissa kuvissa. Miten oli näiden kanssa? Oliko hihnoja myös Suomessa käytössä? Vai liikkuivatko vain työntekijät? Potkuritkin ovat aivan ryhdikkäät kuvassa – kiitos kuvakulman. Pois joutuivat lähtemään kuitenkin.

Rungon toisella puolella vietettiin tässä vaiheessa vielä paljon aikaa. Maalit olivat suurimmaksi osaksi antautuneet. Pintojen kohennustyö käynnissä.




Kuva 1065. 18.7.2007 ja …


… vain pieni etuikkuna keltaisella teipillä teipattuna jäi paikoilleen. Ja sinne takarunkoon radistin hätäpoistumistien taakse. Siellä oli lattiassa pieni ”tähystysikkuna”, samanlainen kuin rungon kyljissä avattavat ”tuuletusikkunat” Ammuskelivat jälkaväkiaseilla myös lennon aikana maahan tarvittaessa – niistä pienistä ikkunoista. Sitä pohjan ikkunaa ei vaihdettu, ei edes puhdistettu. Ei näy mihinkään ja ehjä oli, mutta niin läpinäkymätön, että ei aluksi edes huomattu, että oli ikkuna olemassa. Ohjaamoakin työstettiin. Lattioita ja muuta ohjaamoon tehtiin. Mittaritaulua viriteltiin.




Kuva 1066. 23.8.2007


Tikkaat avuksi. Ylös piti päästä. Kehikon kimppuun käytiin, puhdistettiin ja raaputettiin ruosteita pois. Tai ei ruosteita vaan ehkä paremmin ajan patinaa. Ylärunkoon kiinnitettiin huomiota. Pieniä ikkunoita oli jo valmiina koneen runkoon – ja joutuivat takaisin paikoilleen pikku hiljaa. 13.8. alkoi suoria pleksejä tulla koneelle. Suori pinnaltaan – suoria ei tainnut olla yhtään kulmiltaan, eikä pinnoiltaan? Takarungossa lattioitakin suunniteltiin ja tehtiin myös. Ja muutenkin takarunko oli käsittelyn alla. Maalailtiin ja korjailtiin, mitä korjata piti? Moottoripeltejä naputeltiin ja viriteltiin ensin sovittamalla paikoilleen.





Kuva 1067. 20.9.2007


Kaikki BL:n ikkunat saatiin koneen luokse, viimeisetkin, 26.9.2007, paitsi yksi. Potkureiden purkua ja valmistelua niiden lähetykseen syyskuun lopulla. Spinnerit ja potkurit lähtivät reissulleen 1.9.2007. Ja 4.9.2007 tuli se viimeinenkin – ikkuna. Kukahan laittaisi kiinni? Ei tullut silloin irtiporattaessa tullut mieleen, että poraaminen ja irrottaminen on vain 30 % työstä. Asia valaistui ikkunoiden, pleksien tullessa - nyt vasta aloitettaisiin työ! Asettelu, sovitus, tiivistäminen ja oikeiden kiinnityslistojen löytäminen vei aikaa. Ja ruuvaaminen.




Kuva 1068. 27.10.2007


Ohjaamo ja katettuna – kevääseen asti. Ohjaamo säilytti salaisuutensa – tässä tapauksessa uudet pleksit – pitkälle kevääseen. Vasta kesäkuun loppupuolella paljasteltiin uusia läpinäkyviä pleksejä suojamuovien alta. Pienellä jännityksellä, koska ei tiedetty, miten hyvin suojamuovit olivat tehtävänsä hoitaneet? Mutta onneksi hyvin, kyllä ne laitettiinkin rauhassa ja huolella kiinni.




Kuva 1069. 01.12.2007


Joulukahvilla käytiin Blenheimin luona. Oli juhlallinen kahvitilaisuus – tai ainakin ikimuistettava omissa elämissämme. Rauhallista oli koneen luona koko talven. Heinäkuun puolesta välistä kevääseen oikeastaan kaksi rakensi konetta. Myöhemmällä keväällä tuli Martti vahvistuksena joukkoon. Ja Hannu hieman myöhemmin. Vastasi koneen värityksestä enemmän. Haastava tehtävä, koska sen ajan maalit ja kuvat, kaikki koneet yksilöllisesti maalatut aikanaan, mutta erehdyttävästi muistuttaa 1940 –luvun BL 200:sta. Myös maalauksiltaan. Ja pahkeinen – sehän se onkin, ei vain muistuta vaan aito oikea kone. Vateraanitkin antoivat saman tunnustuksen paljastustilaisuudessa. Tekijöiden mieltä lämmitti myös siitäkin syystä..




Kuva 1070. 23.2.2008


Sisällä töissä ollaan, ulkona ei paljoa ole tapahtunut. Ulkopinta odottaa enemmän kevättä. Joka sitten tulikin aikanaan ja päästiin ulkopinnan kimppuun. Onneksi oikeastaan oli talvi välissä, saatiin tehtyä sisätöitä.




Kuva 1071. 29.3.2008


Kevätaurinko ja Blenheim. Kelit lämpesivät ja päästiin koneen kimppuun norjin sormin. Ja jälkeä alkoi tulla. Ulkopintaa valmisteltiin maalausta varten. Viimeisiä ”ripustuksia” kiinniteltiin ja sisusta oli melko valmis. Valmis siihen verratttuna, mihin jätettiin. Sieltä putkesta puuttuu paljon, mutta ei näy ulospäin. Panssariseinä, torni, pöydät ja alustat, akut, radiot ja paljon muuta pientä. Osa museolla näytillä mm. radio. Osa em. osista hävitetty lopullisesti 1950 –luvulla viimeistään, osa tuhoutui jo aiemmin.




Kuva 1072. 7.5.2008


Sitten alkoi kova piilottaminen. Maalausta varten suojattiin ei maalattavat kohdat. Ja niitä olikin melko paljon, mutta työ kannatti tehdä huolella. Ei löydetty ainoatakaan kohtaa koneesta, jossa suojaus olisi ”pettänyt”. Maalarinteippi ja suojapaperi ja kartonki tuli tutuksi. Ja molempia meni paljon.




Kuva 1073. 26.5.2008


Ja sitten alkoi viimeinen palvelus Bristol Blenheimille. Kuvassa 1074 maalarit, ei humanoidit, koneen kimpussa. Itse istuimme teltan ulkopuolella aitiopaikoilla katsomassa, kuinka kättemme työ peittyi maalin alle. Joskus mainitsin, että harmi kun kone tullaan maalamaan, on se niin hieno se puhdas alumiinipinta, mutta kyllä se on hieno tuo maalattukin pinta. Periksi annan nyt.




Kuva 1074. 28.5.2008


Ja pari päivää edellisestä alkoi näkyä jo loppupintaa – sotamaalaus Blenheimissä. Nyt jo hieno, mutta piti vielä odottaa vähän aikaa, jotta maalit kuivuivat ja suojaukset saatiin poistettua koneesta. Sitten vasta pääsivät oikeuksiinsa maalit. Ei juuri tunnista siksi Blenheimiksi, jota laitettiin vuosi, niin paljon muuttui ulkonäkö.




Kuva 1075. 8.6.2008


Ja sitten koitti hetki, jolloin kaikki suojat joutuivat antautumaan ja ensi kerran päästiin ihastelemaan niin maalareiden työnjälkeä kuin koko konettakin. Se alkoi olla siinä! Ja näky oli komea!





Kuva 1076. 23.6.2008


Ykköshallin kulmalle vedettiin Blenheim vähäksi aikaa talteen. Siipien kiinnittäminen tapahtui tässä ja lopullinen kasaus. Tarkoittaa moottoripeltien kiinnilaittoa ja niiden siipisoirojen ruuvaamista. Moottoripeltejä varten piti vielä kerran tehdä rannetöitä paljon. Kaikki ruuvien reiät jouduttiin kierretapilla puhdistamaan ja sovittelemaan ruuvi ruuvilta, jotta pellit menivät paikoilleen. Tarkastettiin myös päivänvalossa konetta. Kierreltiin ja kiristeltiin – ruuveja.



Kuva 1077. 27.6.2008


Bristol Blenheim ensi kerran kasassa sitten 1970 –luvun alun. Kokonaisena ja suurimmaksi osaksi omista osistaan kasattuna. Mielestäni vain noin yhteensä 1 neliö tai hieman vähemmän jouduttiin tekemään uusia peltejä. Sellaisia pyöreitä tarkistusluukun kansia takarunkoon - taisi olla yhteensä kaksi luukkua. Sitten oli ne moottorin suojapellit sinne moottorin päälle. Kolme alumiinipalaa itse kukin kooltaan noin 30 senttiä kertaa 20 senttiä. Siinä ”uudet ” osat koneeseen. Muutoin kaikki entisiä tämän koneen osia ja kaikki lentäneet aikoinaan tässä koneessa. Ainakin yksi moottoripelti oli vaihdettu ehkä 1950 –luvulla – se pelti, josta oli kuva aiemmin ja taisi kuulua alunalkaen BL- 173:lle. En muista varmasti oliko BL 173, mutta muistaakseni niin.





Kuva 1078. 30.6.2008


Blenheim paikallaan, jossa ilmeisesti aika lähellä seisoi sotien aikana ja jälkeen viisikymmentäluvulla. Paikalla ja maastossa johon se on tottunut. Ja johon se kuuluikin. Silloin. Nyt se kuuluu museoon, jossa onkin omalla paikallaan..



Kuva 1079. 03.07.2008


Kuvauspaikalta, paljastustilaisuudesta ja Hornettin ylilennosta nautittuaan kone siirrettiin museolla eteläpään kautta. Kentän eteläpään kautta. Edellisessä kirjoituksessa oli matka kuvan 1079 paikkaan ja tässä siitä eteenpäin. Unimokki on saanut kunnian edelleen vetää Blenheimiä eteenpäin pusikossa vietetyn yön jälkeen. Takapyörä aisassa kiinni




Kuva 1080. 03.07.2008


Matka meni hyvin, mutta tuli portti eteen. Toiseksi viimeinen lentomatka Blenehimillä edessään. Ja nyt se alkaa. Tosin korkeus nousi juuri ja juuri yli aidan -korkuiseksi, mutta lentämistä se on sekin.


Kuva 1081. Vähän myöhemmin.


Nosturi oli iso. Varmasti jaksoi nostaa. Iso nosturi siksi, että piti nostaa hieman kauempaa. Ja laskea hieman kauemmaksi – niin tässä kuin museollakin, jossa tapahtui se viimeinen nosto.




Kuva 1082. Toiseksi viimeinen lento – toistaiseksi.


Siipien kiinnityskohdista liinat kiinni ja ei kun taivaalle. Perä vähän roikkuu, olikohan syylliset ne betonimöhkäleet, joita asetettiin sinne takarunkoon korvaamaan panssariseinä, ettei tule nokilleen menoa. Ja onneksi ei tullut. On se kovaa hommaa tuo potkureiden irrottaminen, purkaminen ja lapojen oikeisu. Sekä käänteisesti sama rytäkkä – eli kasaaminen ja paikoilleen laitto. Mutta siinä se lentää halki ilmojen. Tolppa jäi onneksi ehjäksi. Ja kone myös.



Kuva 1083. Säätöventtiileitä.


Otin kuvan yhdestä kohden säätöventtiileistä. Saman ajan tuotteesta kuin mitä Blenheimikin on. Ja näitä säätöpyöriä oli hieman enemmän kuin BL 200:ssa. Koko runko täynnä. Ehkä noin 20 kertaa tämä määrä. Kukahan hallitsisi kaikki? Joku, koska käytettiin kuitenkin. Mutta oikeata piti osata oikeaan aikaan kääntää. Taito sekin. Kuin kellon korjaus. Ruuvin kääntäminen maksaa 30 senttiä. Mutta se, että tietää mitä ruuvia ja paljonka, maksaa 130 euroa. Yhteensä 130,30. Kuten monissa muissakin asioissa. Kuva saksalaisesta sukellusveneestä, U 559. Oli osallistunut Atlantin ja Pohjoisen jäämeren taisteluihin. Antautui Norjaan sodan päätyttyä. Kovilla oli varmasti olleet. Putkessa syvällä piilossa odottaen, odottaen… . Kuten Blenheiminkin miehistö korkealla taivaalla odottaen, odottaen… .





Kuva 1084. Toiseksi viimeinen laskeutuminen.


Tästä laskupaikasta alkoi viimeinen etappi museolle. Kaikki hyvin – tähän asti, toivottavasti viimeinenkin pätkä menisi hyvin! Renkaat kestäisivät?




Kuva 1085. Kivinavetan ylämäessä poliisisaattueessa.


Oli varmasti poliiseilla ainutlaatuinen saattokeikka. Hienosti hoitivat homman. Hienosti hoitivat kaikki tähän projektiin osallistuneet hommansa. Kiitokset ilmavoimien miehille näin tämän kirjoituksen kautta vielä kerran. Huttuselle ja kumppaneille. Ja kaikille muillekin osallistuneille ja auttaneille.





Kuva 1086. BL 200 kotonaan – lähellä sitä.


Tästä oli jo Foorumilla kuvia. Mutta olkoon nämä viimeiset kuvat tähän blokijuttuuni. Anteeksi toisto. Samat kuvat suunnilleen kuin Foorumilla, mutta laitanpahan vain Kone aidan vieressä samaa odottamassa kuin äsken kentän eteläpään portilla. Olisi kohtalon ivaa, jos viimeisessä nostossa vaikkapa liina…! Mutta kuten tiedätte, hyvin meni. Ei katkennut liina kuin ei muukaan.



Kuva 1087. Viimeinen lento – toistaiseksi.


Siinä se lentää. Ei omin voimin, mutta viimeisen kerran. Sinne minne kuuluukin. Kauan kesti Blenheimin elo tähän pisteeseen. Jota olivat jo silloin 1950 –luvun lopulla suunnitelleet. Ja 1970 –luvulta tähän päivään on pitkä aika. Miksiköhän ei aiemmin? Heräsi minulla mielessäni kysymys? Miksiköhän ei aiemmin? Olisi ollut tehtävänä jo aika kauan, mutta… . Eipä tullut tehtyä. Nyt on.




Kuva 1088.


Airacobra ulos ja Blenheim sisään. Oikein meni, mutta olisi se hyvä edelleen, että Airacobrallakin olisi tilaa olla samassa museossa. Taisi lähteä Hämeenlinnaan ilmatorjuntamuseoon – maalitauluksi? Vai miten se oli?


Kuva 1089. Paikoillaan.


Tässä se on ja tähän jää. Aika näyttää, tuleeko vitriini? Tärkeää on kuitenkin se, että kone on valmis ja kunnossa ja suojassa. Säältä ja pikku pojilta. Kumpiko se sitten olikaan pahempi tämän Blenheimin historiassa? Tiedä häntä? Mutta terveisinä kaikille sen ajan pikkupoikalentäjille. Nyt se on nähtävillä museolla ja käykäähän katsomassa. Tämä on käsky, ainakin lentäjätovereilleni.

Kysyisinkin, tuleeko muistoja mieleen? Ja tuleeko muille muistoja mieleen, etenkin veteraaneille ja Blenheimien kanssa aktiiviuransa tehneille? Ja kaikille joita asia kiinnostaa eri syistä. Mielestäni nimenomaan Blenheim, tämä kone, on se, joka herättää tuntoja. Ja aiheesta. Kone on varmasti koskettanut monia ihmisiä elämänsä aikana, eri tavoin.




Kuva 1090.


Mutta – se on siinä!


Kuva 1091.


Kronologisesti edeten, viimeinen Blenheimin entisöintiin liittyvä työtehtävä ennen teltan aivan lopullista puhdistusta siirtoa ajatellen, oli tämä kuvan 1091 työ. Maalien ja Blenheimin ylimääräisten ruuvien ja muiden pikkuosien museon varastoon takaisin vienti. Kävi kuin vanhalle kellosepälle. Jäi osia korjauksen jälkeen pöydälle ylimääräisinä. Tosin niitä ruuveja ja muttereita oli otettu reilusti museon varastoista viime hetkellä, jotta ei loppuisi kesken. Ja ei loppunut. Palautettiin. Tosin eivät lukua tainneet pitää, mutta omasta saivat. Ja ylijäämämaalejakin aika paljon.




Kuva 1092.


Martti ja puhdistuva teltta. Ilman konetta, joka tuli tutuksi kuluneen vuoden aikana. Jokainen niitti, ruuvi ja moni muukin osa. Koko kone. Olemme tyytyväisiä työhömme. Hyvä niin.




Kuva 1093. Tyhjä teltta.


Se oli kertomus viime vuodesta, ehkä jollain tapaa yhdestä muistorikkaimmista vuosista elämissämme. Kuluneen vuoden aikana tapahtui paljon muutakin kuin Blenehimin rakentaminen, mutta se oli kuitenkin niin ainutlaatuinen projekti, että muistamme varmasti itse kukin tahollamme läpi lopun elämämme. Oli hienoa olla tekemässä ainutlaatuista konetta. Harvoin tulee tällaisia komennuksia elämän aikana. Ja hyvä kun jaksettiin. Vielä vapaaehtoisesti. Tai ehkä siksi jaksettiinkin niin hyvin!

Voikaa hyvin ja elelkää sovussa muiden kanssa. Nauttikaa rauhallisesta elämästä.

Kiitos teille kaikille. Lopetan Teidän iloksenne (tai harmiksenne) kirjoittamisen tähän. Toivottavasti olen onnistunut edes vähän valottamaan aikaamme Blenheimin luona. On ollut hienoa olla tekemässä tätä konetta.




BL-200 Blogi
Olen Pertti Juutilainen, Tikkakosken kasvatti, ja tulen kertomaan BL 200 projektista ja sen etenemisestä. Päivisin toimin Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksessa Äänekoskella koulutusjohtajana, iltaisin ja viikonloppuisin kotona perheen parissa sekä Tikkakoskella Blenheimin entisöintihallissa. Olen yksi onnekas, joka pääsi mukaan tähän projektiin. Ehkä se, että olen lentänyt kyseisellä koneella kymmeniä jos ei satakin tuntia, edesauttoi pääsyä mukaan entisöintiryhmään.

Read this blog in English



Edelliset kirjoitukset
28.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus 2

11.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus

27.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeistä viedään – nyt alkaa loma - tämän jälkeen!

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 1

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 2

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.1

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.2

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.1

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.2

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.1

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.2

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa1.

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa2.

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.1

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.2

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa1.

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa1.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa3.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa1.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa2.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa3.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 1.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 2.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 3.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 1.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 2.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 1.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 2.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 4.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa1.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa2.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 1.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 2.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 1.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 2.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 1.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 1.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 3.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 1.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 2.

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu osa 1

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu part 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 1

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 3

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 4

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 1.

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 2.

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa1

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa 2

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan osa 3

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 1.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 2.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 3.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 4.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa1.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa2.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 1.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 2.

18.12.2007 - Pertti Juutilainen
Hyvät jouluntoivotukset Blenheimin siiveltä

5.12.2007 - Pertti Juutilainen
Itsenäisyyspäivänä kahvit Blenheimin luona

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 1.

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 2.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä Osa 1.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä osa 2.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 1.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 2.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 1.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 2.

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 1

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 2

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 1.

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 2.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 1.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 2.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 1.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 2.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 1.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 2.

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 1

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 2

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa 1

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa2

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 1.

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 2.

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa1

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa2

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa1.

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa2.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 1.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 2.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa1.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa2.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa1.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa2.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa1.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa2.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa1.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa2.

3.8.2007 - Pertti Juutilainen
Juttu numero 16

27.7.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä mennyt on – syksy saapuu

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 1)

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 2)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole ihan vielä valmis! (osa 1)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole vielä ihan valmis! (osa 2)

17.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 1)

9.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 2)

26.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

21.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

19.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

15.6.2007 - Pertti Juutilainen
Työt jatkuvat

8.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 1)

7.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 2)

4.6.2007 - Pertti Juutilainen
Välitilinpäätös – maalinpoisto valmis!

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa1)

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa2)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 1)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 2)

21.5.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim kaartaa Tikkakosken sinisellä taivaalla

18.5.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project