BL-200 Blog

Hallinto

Hankkeet ja projektit

Killan toiminta

Koulutus

Myyntiartikkelit

Loppukirjoitus
11.7.2008 10:48:02 - Pertti Juutilainen

Se oli siinä ja se on siinä. Niin tuli tehtyä Bristol Blenheim –pommikone. Työtunteja tuli monta, ainakin Martille suunnilleen 700 ja Pertille noin 1100. Karille eniten. Riittikö meille? Kiirettä, onko ollut? On ollut ja mielestämme riitti, koska työteliäs vuosi oli ainakin meille kolmelle. No, meidän mielestä ainakin, en tiedä muiden mietteitä? Mutta kone on tehty ja valmis. Nyt maanantai-iltana on hieman tyhjä olo. Siinä se oli. Mitäs nyt, kun kone saadaan toimitettua sinne museolle, jonne sijoitetaan toistaiseksi sisään. Mutta ilmeisesti toiveissa on lasivitriini - tuuletettu sellainen. Tuuletettu sen vuoksi, että kone pysyy kunnossa. Seuraavat 40-50 vuotta.

Silloin ehkä löydetään taas varastosta yksi säilynyt vanha ilmavoimien kone. Miettinevät ehkä nimeä ja historiaa sille. Nimi kuuluu Hornet? Ihan varmuutta ei ole. Joskus ovat lentäneet sen nimisellä koneella? Vanhemmat saattavat muistaa? Oli kai aikanaan jonkinlainen etulinjan hävittäjäkone? Kovaa kulki ja komea kone muutoinkin?

Maanantaiaamuna 30.6.2008 klo 8.00 kokoonnuttiin taas kerran teltalle. Neljä asiaa oli kuin ennenkin. Tosin Blenheim oli hieman muuttunut. Asia yksi, valmiina seisoi hallin nurkalla - odottamassa siirtoaan kuvauspaikalleen pusikon viereen, jossa kai aikoinaan oli seisonut useampikin kone, jopa Blenheimejäkin.

Toinen asia oli se, että oli kirkasta jo klo 8.00 aikaan. Aina klo 8.00 – 9.00 aikaan ei ollut kirkasta aloittaessamme työt koneella. Etenkään talvella – ja hyvässä muistossa ovat kolmantena pienet pakkaset ja kun piti tehdä tarkempaa työtä kohmeisin sormin, olihan se haaste. Aika kultaa muistot – onneksi jäivät sormet ilman suurempia paleltumia! Ja neljäs asia oli se, että kahvi oli loppunut! Ei kahvia! Miten nyt päästän käyntiin? Mutta niin löytyi onneksi jostain kahvia - ja päivä oli pelastettu!

Koneen kimppuun kahvin jälkeen. Ilmavoimat tarjosi Valmetti -vetoapua ja sinne häipyi Lenheimi pusikon laitaan. Kuvattiin siellä juhlapäivän aamuna – ja mikä tärkeintä – kone pysyi pyörillään. Huolimatta epätasaisesta alustasta – tosin ei paljoa epätasaisesta. Oli paikallaan, jollaiseen oli ehkä joskus tottunutkin? Ruohokentiltä lensivät sota-aikana, ja ehkä hiekka sellaiseltakin? Joten kone oli tottunut sellaiseen alustaan? Kuvauksien jälkeen kone siirrettiin takaisin hallille ja juuri siihen hallin ovien eteen. Olen nähnyt kuvan, jossa Blenheim menee halliin, juuri tähän samaan halliin, omilla moottoreillaan! Tehdäänkö niin nykyäänkin potkurikoneiden tai muiden kanssa? Omilla moottoreillaan sisään? En ole ainakaan itse nähnyt, kun ovat tuossa ympärillä lennelleet koko projektimme ajan.

Raimo Hurtan poika näytti minulle tuon kuvan. Raimo muuten oli Blenheimillä useamman kerran kyytiä saanut, juuri tällä samaisella koneella, BL 200:lla 1950 –luvulla palveluksensa ilmavoimilla aloitettuaan. Raimon piti tulla mukaan tekemään tätä konetta, mutta jossain oli päätetty toisin. Hän menehtyi juuri ennen hetkeä, kun kone otettiin ulos sieltä museon kaarihallista viime vuoden toukokuussa. Raimo Hurtalla olisi ollut paljon annettavaa tähän työhön ja tälle työryhmälle. Valitettavasti toisin oli päätetty. Monia kertoja konetta laittaessamme muistui mieleen tarinoita, jotka nimenomaan Rape oli kertonut ennen projektin alkua jutellessamme kahvikuppien äärellä.

Kuva 1045. Tarvittava työkalu.

Ennen siirtoa kuvaukseen. Joku – taisi olla Kari – kierteli konetta ja huusi yhtäkkiä heureka! Tästä koneestahan ovat pyörät akseleineen putoamassa! No eivät ne pudonneet olisi, koska rasitus on sen verran pieni, mutta kiristämisen tarvetta oli. Veivattiin tiukemmalle nuo akseleiden pultit ja mutterit päissään. Oli aikanaan kiristetty kahdeksasta pultti-mutteriyhdistelmästä molemmilta puolin tasan kaksi. Siksi ei ollut vaaraa pudota tai irrota, mutta kaikki muut olivat löysässä. Joten ennen siirtoa pultti-mutteriyhdistelmien kimppuun.

Kuva 1046. Valmiina kiristykseen.

Kuten kuvasta 1046 näkyy, vain huulilla olivat jotkin noista kiinnittimistä. Mutta nyt eivät irtoa, sen verran pitkällä jatkovarrella kiristeltiin. Varmasti joku oli kiinnittäessään laittanut puoliltaan yhden tiukasti kiinni ajatuksella, että kiristänpähän nuo loput sitten myöhemmin. Ja nyt oli se hetki. Nyt ovat kiinni. Itsellenikin on joskus käynyt vastaava, kiristänäpähän sitten joskus! Teillekin?

Kuva 1047. Punainen sukka.

Merkkinä lukkojen paikoillaan olosta. Varmistuskuva, että ette voi syyttää ainakaan minua jälkeenpäin, jos kone menee nokilleen esimerkiksi siirron aikana! Toivottavasti ei.

Kuva 1048. Blenheim menossa…

… aisan päässä kohti kuvauspaikkaa. Se aisa oli korvattu liinoilla – kuorma sellaisilla. Aisan asian hyvin ajoivat. Koneen perässä kävelee ohjuri –mies, tai takamies. Takamies taisi olla muuten ennen vanhaan myös kenttäsirkkelin työmies, siellä takana? Muistatteko? Takapyörästa aisa ja ohjaaminen kannuspyöräkoneella tapahtuu helposti. Olisi ainutkertaista kuulla rullauspyyntö tornille; Bristol Blenheim BL 200 pyytää lupaa …! Aika harvinaista herkkua näinä päivinä? Jos lennonjohtaja ei olisi nähnyt konetta eikä tietäisi siitä, niin tarkastukseen hakeutuisi? Sen verran harvinainen kutsu – tai pyyntö – näinä päivinä?

Muta vasta sitten kun lähdetään ja lähtee museolle. Saapi museo aika hienon uuden koneen laivastoonsa. Kävin tänään kahvilla, koneita veivasivat siellä ja Airacobraa purkivat ja siirtänevät sen takavasemmalle, sinne varastorakennukseen odottelemaan lisätiloja. Toivottavasti saisivat. Mutta sellaistahan tämä elämä on. Jotkut joutuvat tekemään valintoja eri asioiden välillä. Mutta jospa kohta olisi museon säkki oikeassa jonossa valintojen suhteen?

Kuva 1049. Paikallaan …

… kone, jossa ehkä seisonut 1944 vuonna? Myöhemminkin ehkä jossain lähistöllä tällä kentällä, kuka tietää? Tai jopa samalla paikalla. Mutta ehdottomasti oikeassa ympäristössään Bristol Blenheim BL 200 on tässä kuvassa ja kuvan ympäristössä. Ruohokentällä. On varmasti ollut melkoista ”kyytiä”, pomppuista, startissa ja laskussa, kun on viiletetty pitkin Pohjolan ruohosavanneja. Blenheim seisoi tällä paikalla maanantaina 30.5.2008 klo 9.10 – noin 12.00. Kone siirrettiin takaisin lähelle paikkaa, josta oikeastaan kaikki alkoi. Koneen nokka vedettiin melkein hallin sisälle ja vieraille oli laitettu sateen varalta paikat sinne sisälle, ja onneksi, koska juuri ennen juhlavia juhlia satoi vettä. Tosin taitaa olla ilmavoimille enemmän sääntö kuin poikkeus tuo sade jollain tapaa? Muistan monia lentonäytöksiä, jolloin sade on muuttanut ohjelman matalankelin ohjelmaksi. Mutta onneksi vielä ei ihminen kaikkea voi muuttaa!

Tältä paikalta kone tosiaan sai vetoapua Valmetilta hallin eteen - seisomaan juhlakaluksi juhlapaikalle. Ja täytyy todeta näin juhlallisuuksien jälkeen, että oli mielenkiintoinen Blenheimin virallinen paljastustilaisuus maanantaina 30.6.2008. Vaikuttavin asia mielestäni oli se, että paikalla paljastustilaisuudessa oli paljon veteraaneja, jotka olivat olleet sota-aikana pommikoneilla puolustamassa isämaatamme. Varmasti heille oli ikimuistettava tilaisuus nähdä sodan aikainen työkalu entistettynä nyt joillekin 65 vuoden ajanjakson jälkeen.

Puheen piti myös veteraani, Paavo Alava nimeltään, joka oli lentänyt tällä kyseisellä BL 200 sota-aikana muistaakseni 18 sotalentoa. Hiljaisina, nöyrinä ja kunnioitusta tuntien kuuntelimme hänen kertomuksiaan ja kokemuksiaan sodan ajan taivaalta, Blenheimeistä. Taisi joillakin silmänpieletkin kostua?

Toinen suuri asia oli ilmavoimien komentajan siirtyminen reserviin. Tämä Blenheimin paljastustilaisuus oli ymmärtääkseni viimeinen tehtävä hänelle pitkän sotilasuran päätteeksi. Varmasti muistaa tämän tilaisuuden tulevaisuudessaan. Ainutlaatuinen siirtyminen reserviin.

Kuva 1050. Juhlat ovat ohi.

Juhlallisuuksien päätyttyä, ylilennon tapahduttua ja kutsuvieraiden poistuttua Blenheim sai työntöapua ja siirrettiin takaisin paikalle, mistä oli tullut – tai lähtenyt - aamulla. Platan kulmauksessa saisi vielä viettää kaksi yötä. Ja sitten irrotettiin siivet, moottoripellit ja soirot tiistaina ja keskiviikkoaamuna siivet. Jotka oli saatu paikoilleen ilman suurempia hikoiluja. Helppo homma, työjärjestys vain päinvastainen.

Ensin moottoripellit irti ja ruuvit visusti talteen. Sitten ne soirot (ja laskutelinekuilujen laidat) , mitkä olivat juuri siellä moottoreiden ulkopuolella ja alapuolella, joilla oli peitetyt ne raot siipien liitoskohdasta. Hyvin meni käännetyssä järjestyksessä. Ehjinä irti ja ruuvit tallessa. Museolle pääsivät nekin kuorma-auton lavalla. Varoen piti sitoa liinoilla, koska olivat niin ohutta alumiinipeltiä, ne moottotipellit, etteiolisi tullut viime hetken lommoja. Ja ei tullut. Hyvin menivät perille.

Kuva 1051. Kone paikallaan siipineen…

… mutta ei kauan. Tuntui hieman ”hölmöltä” irrottaa taas siivet, kun juuri kovalla työllä oli saatu kasaan kone. Mutta ei mahdu mistään siipineen, helikopterilla? Ei taida uudetkaan kopterit nostaa tuota massaa? Joten ei kuin siipien irrotukseen. Mutta nyt kävi jo ”rutiinilla”, koska juuri oli kiinnitetyt. Kuljetustietäkin pähkäiltiin mitä kautta helpommin päästäisiin? Eipä ollut paljoa vaihtoehtoja. Yksikertaisin reitti olisi ollut varmasti nelostien kautta Unimokin perässä, mutta kuinkahan pitkä autojono olisi ollut nelostiellä koneen perässä? Veikkaan, että pitkä. Ja jos ruuhka-aikana, niin vielä pidempi. Mutta eiköhän se eri reittiäkin mene. Tosin kaksi nostoa nosturilla tarvitaan, toivottavasti liinat kestävät! Nelostien reitillä olisi ollut vain yksi nosto.

Kuva 1952. Siipi – irrota!

Samat pukit, työjärjestys vastakkainen, ja hyvin irtosi. Pultit olivat helposti irrotettavissa. Voideltiin hyvin, kun kiinnitettiin. Menivät helposti kiinni – ja yhtä helposti avautuivat. Tuosta telineestä nostettiin suoraan kuorma-auton lavalle. Korkeus vain säädettiin sopivaksi ensin.

Kuva 1053. Työkalut.

Soiro on poissa, siksi näkyy hyvin kiinnityspaikat. Oikean siiven takimmainen ylimmäinen kiinnityspultti näkyvissä. Ja vasaraa tarvittiin hieman, koska kiinni oleva siipi ”kangersi” sivuun ja joko ylös- tai alaspäin sen verran, että pulttia ei jaksanut sormineen irrottaa. Mutta helposti irtosi. Neljällä tuollaisella pultilla siipi oli kiinni. Hylsysarjan jatkovartta apuna käytettiin, sopi sopivasti tuohon pultinkoloon. Pienellä naputtelulla irtosi pultti. Siipipukilla nostettiin siiven kärkeä vähän ylöspäin ja yläpuolen pultit ensin irti ja sitten siiven kärkeä vähän siipipukilla alaspäin ja alapuolet irti. Helppoa kuin heinänteko! No – oli muuten helppoa.

Juva 1054. Hiijjop! Saa työntää ja nostaa!

Isännät työntävät siipeä alatukineen suoraan kuorma-auton lavalle. Miehissä onnistui. Osallistuin itsekin, mutta kuvauksen vuoksi nopea syöksy takaoikealle ja click – ja takaisin! Pukki mahtui juuri kuorma-auton lavan lähelle. Tarpeeksi lähelle, jotta siipipukin juuri siiven alla olevat tuet ylttivät lavan raunan päälle. Ja tukien takalaidasta kiinni ja nosto sekä työntö. Siellä oli - siipi alatukineen lavalla. Ja superloonia päälle, allakin oli, ja liinoilla kiinni. Eikä vahinkoja, miehille tai siiville. Ehjänä lähtivät. Millaisen kohtelun saavat museolla? Kohta nähdään. Siellä tutustuttavana.

Kuva 1055. Telikuorma-auto

… ja arvokas lasti. Risteyksessä mennään. Hiljaa ajoivat, arvokas lasti. Kantavuus autolla ainakin riittää, siivelle? Tai siksi tuollainen auto, kun lava sattui olemaan sopivat kokoinen. Mutta Tervaruukinkadun risteyksessä mennään. Turhantiedon markkinat: olen muuten kontannut Tervaruukinkadun päästä päähän nuoruudessani! Arvatkaa miksi? Tosin en syystä, joka tulee ehkä ensimmäiseksi mieleen, vaan siksi, että olin aikanaan töissä Jyväskylän maalaiskunnalla, ja olen hakannut kaikki katukivet sinne Tervaruukinkadun laitaan! Osa näkyvissä kuorma-auton oikealla puolella lavan alla. Silloin joskus olin hieman ketterämpi konttaamaan kuin nyt.

Kuva 1056. Siivet lähtivät, entäs loput?

Loputkin lähtövalmiina kuvassa 1056. Pyrstöstä päätettiin vetää. Telineisiin lisää sisäänmenoestotukia – ja Migin aisaan kannuspyörästä kiinni, irti maasta siihen päälle – ja eikun menoksi. Aiottiin siirtää torstaina aamupäivällä, mutta keskiviikkona siipien lähdettyä katsottiin kelloa – sehän on vasta 11.45 – ja siirretään aisan päässä kannuspyörästä kiinnioleva kone jo tänään aidan varteen odottamaan. Ja ei kuin toimeksi..

Kuva 1057. Blenheim rullaamassa…

… takaperin rullaustiellä Unimokin vetämänä ja takaperin. Kannuspyörä nostettiin siis irti maasta ja siihen Migin siirtotyökaluun kiinni monella liinalla. Hyvin meni matka. Pyörän räjähdys kummitteli mielessä koko ajan, onneksi ei tapahtunut. Kone kuljetettiin hiljaa välivarastoon – yöksi - kohti museota. On nostoa varten paikoillaan ja valmiina. Vain kuvan vasen pyörä pompotti, oikea meni tasaisesti. Jos nelostietä pitkin olisi vedetty, niin ehkä lähellä laskeutumisnopeutta olisi oltu – taisi olla jotain 120 lm tunnissa? Miksi niin kovaa – ei olisi hidastettu liikennettä.

Kuva 1058. Pukki, Unimokki ja Blenheim.

Onneksi kentän pääty oli tasaista – ja on. Porttiin ei ollut avainta, mutta koukattiin portin ohi. Mikähän on portin virka? Tässä kyseisessä tapauksessa onni, koska portti ei hoida virkaansa hyvin kuin talvella lumien aikaan. Mutta kierrettiin ja matka tähän asti mennyt hyvin. Taivalta tehty noin kolme ja puoli kilometriä. Siinä eteläpään portin pielessä kone seisoi yön. Seisomapaikka oli lentokenttää kiertävän aidan sisäpuolella, piilossa uteliaiden katseilta. Meinaan tuo kone, joka perjantaina on kaikkien ihailtavana toivottavasti valmiina Keski-Suomen ilmailumuseolla.

Kone on museolla löydettävissä heti siinä sisäänmeno tai –tulo-ovesta kahvion jälkeen heti oikealla, jos ette satu huomaamaan, kun käytte museolla. Se on se kaksimoottorinen, yhdeksänsylinterinen lentokone. Jotta tunnistatte varmasti, museo järjestää toivottavasti sellaisen nimikyltin näkyvälle paikalle ehkä sinne koneen etupuolelle? Helpottaa tunnistamista. Museon kahvilastakin voi tarvittaessa kysyä neuvoa Blenheimin löytämiseksi, kahvion henkilökunnalle nimittäin opetetaan Blenheimin tunnistaminen. Kertoivat niin, kai sitä pitänee uskoa!

Kuva 1059. Siivetön kone hiekkatiellä.

Keskellä ei mitään. Tien leveys riitti juuri pyörävälille, raidevälille. Eikä olisi haitannut, vaikka toinen pyörä olisi kulkenut vähän pusikossakin. On se Blenheim siihen tottunut jo muinoin. Aurauskeppejä piti hieman siirrellä, ottaa irti ja painaa paikoilleen takaisin. Sitten tuli ropleema eteen. Ei ensimmäinen tämän projektin aikana. Mihin saadaan työnnettyä kone talteen yöksi, jotta esteetön kulku hälytysajoneuvoille? Pusikoita katselemaan pikaisesti. Ja onneksi löytyi sellainen sopiva ”levike” tuon kuvassa 1059 olevan kurvin jälkeen heti.

Kuva 1060. Vetäjä ja vedettävä.

Tällä kertaa veti Unimokki. Koneen takana olevalle levikkeelle jätettiin kone yön yli. Joku mainitsi aikanaan, että kone ei voisi tai saisi olla ulkona yötä. Hyvähän se olisi ollut, että kone voisi yöpyä sisätiloissa, mutta maalit ovat lentokonemaaleja, ammattitaitoiset maalarit ovat ”sutineet” ne koneen kylkeen ja kestävät kyllä Suomen kesäyöt hyvin. Ei hätää. Kone pääsee torstaina sisätiloihin museolle. Illansuussa menenee sinne. Ja huomenissa kasataan – siivet kiinni – ja moottoripelit – ja soirot – ja siinä se taas on. Nyt kaikkien ihmeteltävänä. Ja vaikka itse sanonkin, kirjoitankin, niin katsella kannattaa museolla – edellytyksellä, jos tunnistatte koneen muiden helmien joukosta – tai koneiden. Nyt ette vielä näe konetta. Mutta hyvin pian.

Kuva 1061. Korpitukikohta siellä jossain …

… ja naamioitu Bristol Blenheim –pommikone. Ambulanssi ja paloauto mahtuvat hyvin ohi tarvittaessa. Potkurin lapoja veivattiin sen verran, että tilaa tuli tarpeeksi, kunhan eivät aja liian lujaa. Voipi kuski hieraista silmiään ohi ajaessaan, kun yhtäkkiä näkee piilossa olevan pommikoneen - piilossa pusikossa! No, ei tainnut olla hälytyksiä yöllä, olisi kollegat soittaneet, varmasti - että tulehan teltalle töihin. Olisi korjattavaa. Paloauton kanssa kolaroinut Bristol Blenheim – ja paljastus museolla huomenna. Aikaa yksi vuorokausi – voimme onneksi aloittaa aivan heti, kunhan hurjastelet tänne! Ota eväät mukaan, voi tulla pidempi työsessio nyt. Onneksi ei soittoa tullut.

Kuva 1062. Hyvää yötä ja hyvää vointia Bristol Blenheim!

Kuin ennen? Miltäpä näyttää autenttisessa ympäristössä? Keskiviikkoiltana.

Palataan – ehkä? Jos ei, niin hyviä jatkoja kaikille, mutta saattaahan se olla, että asianpoikasta vielä on?