Väkivaltaa ei käytetä eikä käytetty, fyysistä. Mitä nyt joskus henkisellä puolella ahdistelivat, onneksi kaikki kaikki kestettiin! Onpahan helpompi muuten museon ammattilaisille purkaa ja kasata kone. Hyvin kasattu. Kuljettavat koneen museoon ilman siipiä. Siivet saanevat kuorma-autokyydin? Toivottavasti runko ei karkaa esikunnan mäessä meiltä eikä heiltä. Olisi siinä ihmettelemistä väellä - pommikone törmännyt puuhun Tikkakoskella esikunnanmäellä! Kun on museolla, on sitten siellä, minne kuuluukin. Minkähänlainen jarru pitänee viritellä sinne takapyörään, jotta ei todellakaan karkaa mäessä?
Kuva 1038. Käsi ja ruuvi.
Viimeisiä viriteltiin – ruuveja suojapelteihin. Siipien tultua kiinnitettyä oli joissain paikoin työtä löytää vanhat ruuvinreiät ja saada niihin menemään 2 M BA tai BS – ruuveja – vai mitä olivatkaan? Samanlaisia kuin Fokkerissa – siinä ilmavoimien nyt vielä käytössä olevassa. Kierretappeja tarvittiin useinkin ja useita – niin tehokkaita oltiin. Saatiin katkaistua monta! Ne ruuvien reiätkin olivat ”likaantuneet” niin paljon, että kierteitä jouduttiin puhdistelemaan melko usein. Useita ja useita ruuveja ruuvattiin. Ranteet varmasti muillakin, Karilla ja Martilla, hellinä omieni lisäksi. Mutta nyt ovat kaikki ruuvit kiinnitetty.
Tekstiä näkyy kuvassa 1038. Maalia vain sinistä – tai siniharmaata, näin värisokein silmin. Yksilöitä olivat värityksiltään ja ehkä myös teksteiltään nämä koneet. Samoja maaleja käyttivät ennen muinoin, mutta hieman eri kohdissa. Erilaisia kuvioita oli varmasti. En tosin ole itse nähnyt, mutta veikkaan, että sama tilanne jossain määrin myös tekstien kanssa? Toisissa sellaiset ja toisissa tällaiset. Otappas siitä sitten selvä? Itseltäni ei olisi onnistunut! Eikä apua taida löytyä enää sen ajan ”maalareiltakaan”? Aikaa on mennyt varmasti liian kauan. Mutta kone ainakin on varmasti sama!
Kuva 1039. 26543.s ruuvi menossa kiinni?
Tai sinne päin? Tuo lukumäärä. Siiven alla ollaan. Moottoripeltien takalaitaan ruuveja veivataan. Taivaskin pilkottaa käsien välistä. Pilkottaa siksi, että puuttuu ”soiro” siiven juuresta – vielä. Ja molemmilta puolin.
Kuva 1040. Soiro.
Molemmilla puolin siipiä oli sekä ylä- kuin alapuolellakin tällaiset soirot, jotka peittävät siiven kiinnityskohdan. Pieni vekki näkyy kuvan soirossa. Vekkihän johtuu siitä, että siipi on hieman kärjestään ylhäällä. Kulmassa, muistaakseni 8 tai 9 astetta. Siipien kiinnittäminen meni suhteellisen helposti – näinkin vanhaan koneeseen. Pohjatyöt oli hyvin tehdyt. Kaikki tarvittavat osat olivat paikoillaan ja hyvin kiinnitettyinä, jolloin siivet menivät oikeastaan ”heittämällä” paikoilleen ja oikeaan kulmaan. Kaikenlaisia pieniä palikoita, kiiloja jne.
Ensin laitettiin oikea siipi paikoilleen. Siipi irrotettiin siitä omasta säilytystelineestään sen siipipukin päälle, missä olivat ne lankut ”siipipukkeina”. Pehmustetut, superlonia oli paljon ja lakanan soiroilla kiinnitetty. Oikeaan korkeuteen veivattiin kolmea tappia, joiden päällä siipi makasi - ja saatiin jo osittain 10 minuutissa kiinni kahdestaan, kunnes tuli lisäapuja paikalle ja porukalla heitettiin siipi kiinni.
Niitä neljää pulttia ei juuri tarvinnut puuvasaralla edes paukutella, jotta menisivät paikoilleen reikiinsä. Viimeinen neljästä kangersi sen verran että puutyökalua tarvittiin, mutta vain hyvin vähän. Yllättävän vähän! Kolme ensimmäistä meni ”pudottamalla”. Sitten kiristeltiin muttereita ja niitä ”välilevyjen” muttereita ja siinä se oli! Aika helpottava tunne. Näinkö helppoa se sittenkin oli? Pelkäsimme siipien kiinnitystä – onneksi turhaan. Helposti tapahtui! Ja pultit kireälle.
Toiselle puolelle konetta siipipukin kanssa - ja samat rituaalit. Nyt meni jo muutamassa minuutissa, olimmehan jo ensimmäistä siipeä huomattavasti kokeneempia Blenheimin siipien asentajia! Harjoitus tekee mestarin. Mitenkähän olisi suu pantu, jos pultit eivät olisikaan käyneet ja siipien ”kiinnityskorvakkeet” eivät olisi olleet sinne päinkään? Huh huh! Ei uskalla edes ajatella!. Hitsanneet olisimme”! Niin suunniteltiin, jos siivet eivät asetu – helpolla, niin sitten väkisin! No – ei olisi hitsattu, mutta leikkiä laskettiin ennen toimenpidettä. Jännitti sen verran. Laivueesta olisi saatu sen verran ehkä lainaksi hitsipilliä? Ei kylläkään kysytty. Tokkopa olisivat lainanneet?
Kuva 1041. Bristol Blenheim.
Kuva ohjaamosta siitä edestä. Verrattuna niihin aiempiin kuviin, niin eikö vaikuttaisi hieman valoisammalta? Ikivanhoihin ohjaamokuviin verrattuna pleksit ovat läpinäkyvät ja ohjaamo on pesty. Tai pinnat pyyhitty vedellä - vain. Muita aineita ei käytetty. Kone sinänsä on ulkoilmavalossa huomattavasti komeampi kuin korjuupaikassa – tai restaurointipaikassa. Ei uskoisi kuvassa olevan koneen vuosimallia 1944?
Muuten. Ymmärrätte varmasti, miksi en ole laittanut kokonaiskuvia koneesta ulkoa, vaikka jossain olikin jo kai esillä - ei meidän toimesta. Kuvia kyllä on. Mielestäni kone pitäköön esiripun yllään niin kauan, kun on aika virallisen esiripun avautua – veteraanien kunniaksi, ensisijaisesti. Mielessäni toivon, että muutkin kunnioittaisivat tätä, koska heille (sotaveteraaneille) kone on ensisijaisesti tarkoitettu – mutta kukin päättäköön oman mielensä mukaan! Itse kukin toisaalta saa olla mitä mieltä vain, mutta haluan osaltani ainakin säilyttää tuon ”salaisuuden” siihen hetkeen. Tämäkin vain oma ajatukseni, itse kukin tekee miten haluaa. Mutta mielestäni pitäisi kunnioittaa ja ehkä ymmärtääkin? Pitää yrittää malttaa vielä hetki!! Huolimatta siitä, että aion laittaa kuvan valmiista koneesta ilman soiroja tuonne loppuun. Miksi? Siksi, että se oli jo.
Kuva 1042. Tukki.
Tyhjältä näyttää? Kaikki ruuvit menivät kaupaksi! Ja lisääkin jouduttiin maalaamaan. Martti oli eilen keskiviikkoiltana täyttänyt tukin ruuveilla ja maalannut – kaukokatseisesti. Olipahan torstaiaamuna ruuveja taas käytettävissä – maalattuja oikeilla väreillä. Ja paljon niitä meni vielä tänäkin aamuna. Monta reikää ilman täytettä oli etupäässä takapäässä. Kuten savolaisbussikuski totesi matkustajalle hänen kysyttyään: onko linjakkaassa tillaa? Kyllä on meilläkin, etupäässä etupäässä! Tyhjää oli siellä moottoreiden ylä- ja alapuolella – tyhjiä ruuvinreikiä. Kuin seuraavassa kuvassakin.
Kuva 1043. Tyhjä.
Pääsee tämä laitos kohta tehtäväänsä, mihin on alun perin tarkoitettukin. Veikkaan, että viikon sisällä lähtee tositoimiin. Ollut jo kyllä tositoimissa koko vuoden. Eipä taideta koskaan tehdä yhtä perusteellista ”remonttia” tässä teltassa. Hyvin palveli – ja suhteellisen siistiksi onnistuttiin jättämään. Ei edes maalaantunut. Vaikka ei suojattu erikseen. Vain sähkökeskus suojattiin, ettei tule kipunoita kesken maalauksen. Jälkemme joudutaan vielä siivoamaan. Haikea on mieli. Kova työ on ollut, mutta kaikki ”paha” unohtuu – ja jää tyhjä olo. Siinäkö se sitten oli? Pahalla tarkoitan työn raskautta otona – aika ajoin.
Kiitän vielä edelleen muiden tekijöiden ja itseni puolesta mielenkiinnosta tätä projektia kohtaan. Kiitokset myös kaikille, jotka ovat osallistuneet tähän ainutlaatuiseen projektiin eri tavoin. On hienoa ollut olla tekemässä niin tätä konetta kuin yrittää valottaa myös projektin etenemistä – vapaamuotoisesti - otona. Ja erityisesti Karille ja Martille, kiitos!
Ja kiitos kaikille veteraaneille – meidän Suomesta!
Nyt se loppuu, mutta sitä ennen:
Kuva 1044.
BRISTOL BLENHEIM MK IV.
näette kuvan 1044 koneen entisöitynä nykykunnossa pian!
… ja …
SE ON SIINÄ!
- ja se oli siinä!
