Kriittiset ajat lähestyvät osa1.
29.4.2008 8:25:34 - Pertti Juutilainen

Olipa neljän päivän poissaolo koneelta. Ja paljon olivat tehneet sinä aikana! Kriittiset ajat alkavat lähestyä. Viimeisiä osia kasataan ja kiinnitellään ja koneen suojausurakka on alkanut. Maalien hakua suunniteltiin, ovat varastossa museolla. Pohjamaalia pitää vielä hakea. Tornin juuri alkaa olla valmis ja kuvun pleksit suojattu. Ohjaamoa työstettiin ja korkeusperäsimiä tai niiden kiinnityksiä kiristeltiin ja löysättiin, kun menivät liian kireälle. Tai olivat kiristelleet ja löysänneet. En ehtinyt siihen mukaan. Mistähän aikaa saisi ostaa, tiedättekö?

Mutta lauantaiaamuna tavattiin taas koneella. Ja mikäs oli tavatessa, kun kelikin näytti hyvät puolensa. Sinne Tikkakosken vanhaan upseerikerhoon pitää lähteä saunomaan illalla, on se nyt sitä aikaa! Kertookohan tarinoita?


Kuva 828. Albrecht Dürer: kä(-det)si.

Niin on kuin muinoin maalauksessa! Mutta työmiehen käsi ja lenkkiavain – kiinnitys menossa. Korkeusvakaajien ”puslat” saatiin ja hyvät olivat. Olisi pitänyt vähän varmasti rasvata, jotta liikkuisivat paremmin, mutta ei uskalla vielä. Vasta maalauksen jälkeen, ettei maalipintaan jää jälkiä - tai maali tarttuu sinne minne pitääkin.


Kuva 829. Peräpää ja miehet.

Kari ja Martti ruuvailivat korkeusvakaajat kiinni. Ja hyvät ovat, nuo kiinnittimet! Vakaajat sinänsä ovat myös mestarillista työtä. Ilmeisesti olisivat lentokelpoiset - edelleen. Mutta samoin kuin takalaskutelineen uusi sisuskumi aiheutti tämäkin kohta koneen ulkonäköön suuren muutoksen. Sehän alkaa muistuttaa yhä enemmän lentokonetta! Vai kuinka, mitä mieltä olette? Kuten mainitsin, rasvattava ne puslat maalauksen jälkeen, jotta liikkuvat sitten jouhevasti, vaikkapa sauvasta?


Kuva 830. Melkein valmis peräpää.

Kiinni ovat vakaajat. Roikkuvat vähän aikaa vielä, mutta ei kauaa. Ryhtiä tulossa, maalauksen jälkeen?  Antenni ja maalaus – valmis. Tämä kohta.


Kuva 831. Ohjaamo ja Martti.

Martti teki viimeistelyn viimeistelyä varten tuohon kohtaan - täydellinen mittarilento, jos tuolla ohjaamolla liikkeelle pitäisi lähteä? Teipattiin tosiaan ohjaamon sisältäkin kiinni nuo pleksit, ettei maalauksessa roiskeet tms. vahingoita sisäpuolelta pleksejä. Olisi aika noloa, jos pleksit maalaisimme! Kaikkihan on mahdollista, mutta toivottavasti hyvin menee! Mittaritaulukin pitänee suojata töhrimiseltä?


Kuva 832. Nokka.

Nokkailmastointiputki paikoillaan ja se tötterö, eli Blenheimin ensimmäinen osa myös. Kai se tuolla lailla paikoillaan oli silloin ennen? Tiivistää pitänee vielä tuon putken juuri mutta ei kiirettä. Tiiviste siihen koloon tulee aikanaan. Sitä putkea pitkin meni raitista ilmaa ja muuta töhkää kuskille sinne ohjaamoon. Taisi tuulilasikin pysyä avoinaisena tuon putken ilmalla. Pleksit ovat tukevasti peitetyt tältäkin puolelta maalausta varten.


Kuva 833. Nokka, toiselta puolelta.



Takaisin etusivulle


Vanhat kirjoitukset
28.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus 2

11.7.2008 - Pertti Juutilainen
Loppukirjoitus

27.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeistä viedään – nyt alkaa loma - tämän jälkeen!

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 1

24.6.2008 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project Osa 2

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.1

19.6.2008 - Pertti Juutilainen
Viimeinen voitelu Osa.2

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.1

17.6.2008 - Pertti Juutilainen
Mustaa ja kiiltävää Osa.2

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.1

16.6.2008 - Pertti Juutilainen
Juhannusta odotellessa Osa.2

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa1.

10.6.2008 - Pertti Juutilainen
Merkkien maalailua ja tuputtelua Osa2.

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.1

9.6.2008 - Pertti Juutilainen
Tunteet kuumina Osa.2

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa1.

3.6.2008 - Pertti Juutilainen
Maalia pinnassa Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa1.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa2.

29.5.2008 - Pertti Juutilainen
Maalaamaan Osa3.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa1.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa2.

27.5.2008 - Pertti Juutilainen
Valmiina maalaamaan Osa3.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 1.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 2.

20.5.2008 - Pertti Juutilainen
Suosiollinen Fortuna osa 3.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 1.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 2.

9.5.2008 - Pertti Juutilainen
Koneen "pussitus" ennen maalausta osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 1.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 2.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 3.

5.5.2008 - Pertti Juutilainen
Vappujuhlat koneella Osa 4.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa1.

29.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kriittiset ajat lähestyvät osa2.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 1.

21.4.2008 - Pertti Juutilainen
Kolme miestä ja kone osa 2.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 1.

18.4.2008 - Pertti Juutilainen
Valmistautumista siipipukkien rakentamiseen osa 2.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 1.

9.4.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim odottelee lämpöisiä kelejä Osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 1.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 2.

31.3.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheimin Browning saapui osa 3.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 1.

17.3.2008 - Pertti Juutilainen
Browning -replikan tekoa osa 2.

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu osa 1

10.3.2008 - Pertti Juutilainen
Myllyvaltteri ja Blennu part 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 1

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 2

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 3

29.2.2008 - Pertti Juutilainen
Blenheim-projekti kuva kavalkadi osa. 4

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 1.

15.2.2008 - Pertti Juutilainen
Kadonneen peilin arvoitus Osa 2.

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa1

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan Osa 2

4.2.2008 - Pertti Juutilainen
Sormet jäässä. kattoluukku paikoillaan osa 3

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 1.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 2.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 3.

22.1.2008 - Pertti Juutilainen
Historiaa ja hankintoja Osa 4.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa1.

14.1.2008 - Pertti Juutilainen
Pakkasia odotellessa Osa2.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 1.

2.1.2008 - Pertti Juutilainen
Jouluaskareita 2.

18.12.2007 - Pertti Juutilainen
Hyvät jouluntoivotukset Blenheimin siiveltä

5.12.2007 - Pertti Juutilainen
Itsenäisyyspäivänä kahvit Blenheimin luona

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 1.

28.11.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheimin alkuperän selvitystä Osa 2.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä Osa 1.

20.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pakkasta ja Blenheimiä osa 2.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 1.

12.11.2007 - Pertti Juutilainen
Tarinoita Tikkakosken upseerismiehestä osa 2.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 1.

5.11.2007 - Pertti Juutilainen
Pienillä hommilla jatketaan osa 2.

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 1

29.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ruuvi ruuvilta... Osa 2

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 1.

25.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamo melkein valmiina Osa 2.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 1.

22.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ohjaamon viimeistelyä sekä takkihuutokauppa osa 2.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 1.

10.10.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunoiden kiinnitys Osa 2.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 1.

4.10.2007 - Pertti Juutilainen
Naimisissa Blenheimin kanssa Osa 2.

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 1

2.10.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim projekti etenee Osa 2

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa 1

26.9.2007 - Pertti Juutilainen
Puuttuvien osien metsästys Osa2

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 1.

19.9.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim vaiko perunapellolle? Osa 2.

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa1

13.9.2007 - Pertti Juutilainen
Tuntuu siltä kuin oloneuvos olisi. Osa2

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa1.

3.9.2007 - Pertti Juutilainen
Paketoinnin aika osa2.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 1.

30.8.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä meni ja projekti jatkuu osa 2.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa1.

22.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ensimmäisen BL:n osan teko alkaa Osa2.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa1.

20.8.2007 - Pertti Juutilainen
Ikkunahommia ja vähän muutakin osa2.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa1.

15.8.2007 - Pertti Juutilainen
Askarruttava "wibstaaki" edelleen tunnistamatta osa2.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa1.

13.8.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheimille Mk IV-projektin tähän astiset tarpeet osa2.

3.8.2007 - Pertti Juutilainen
Juttu numero 16

27.7.2007 - Pertti Juutilainen
Kesä mennyt on – syksy saapuu

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 1)

20.7.2007 - Pertti Juutilainen
Sisähommiin (osa 2)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole ihan vielä valmis! (osa 1)

18.7.2007 - Pertti Juutilainen
Ei ole vielä ihan valmis! (osa 2)

17.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 1)

9.7.2007 - Pertti Juutilainen
Projekti jatkuu (osa 2)

26.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

21.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

19.6.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project

15.6.2007 - Pertti Juutilainen
Työt jatkuvat

8.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 1)

7.6.2007 - Pertti Juutilainen
Kuvausmatkalla (osa 2)

4.6.2007 - Pertti Juutilainen
Välitilinpäätös – maalinpoisto valmis!

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa1)

28.5.2007 - Pertti Juutilainen
Pakollinen retki (osa2)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 1)

24.5.2007 - Pertti Juutilainen
Kotimatkalla talvisodan pommitusretkeltä (osa 2)

21.5.2007 - Pertti Juutilainen
Blenheim kaartaa Tikkakosken sinisellä taivaalla

18.5.2007 - Pertti Juutilainen
Bristol Blenheim Mk. IV BL-200 Memorial Project